Etsimme joukkoomme liiketoimintapäällikköä tietoliikennepalvelujen liiketoiminta-alueelle
Työssäsi pääset kasvattamaan ja kehittämään valtakunnallisesti merkittävien tietoliikennepalveluiden liiketoimintaa sekä vaikuttamaan suoraan julkisen sektorin toimintavarmuuden turvaamiseen ja kehittämiseen. Vastaat laajasta palvelualueesta, jonka menestyksen mahdollistavat osaavat asiantuntijat, vahvat kumppanuudet ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin vastaavat palveluratkaisut.
Palvelualueen palveluihin kuuluvat muun muassa lähiverkon ja langattoman verkon palvelut, Istekin runkoverkon palvelut, palomuuripalvelut, kuormantasauspalvelut, internet-palvelut ja mobiiliverkon datapalvelut. Kuulut yksikön johtoryhmään ja johdat noin sadan henkilön palvelualuetta. Työskentelet tiiviisti muiden liiketoimintapäälliköiden, ryhmäpäälliköiden sekä Istekin kumppanien kanssa. Toimit palvelualueesi ryhmäpäälliköiden, tuoteomistajien ja ratkaisuarkkitehtien esihenkilönä vastaten osaamisen kehittämisestä, riittävästä asiantuntijakapasiteetista sekä sen ohjaamisesta. Rooliisi kuuluu myös asiakastarpeiden tunnistaminen ja niiden ratkaiseminen laadukkailla palveluilla. Lisäksi tuet tarvittaessa myyntiä vastuualueesi osalta ja pystyt esiintymään suurillekin yleisöille vakuuttavasti. Tehtävässäsi raportoit yksikön liiketoimintajohtajalle.
Tehtävässä vastaat:
Nimettyjen palvelutuotteiden liiketoiminnasta sekä tuottamisesta omien ja/tai kumppaniresurssien avulla
Palveluiden kannattavuudesta, budjetoinnista sekä palveluiden ja koko liiketoiminnan kehittämisestä kokonaisuutena
Liiketoimintayksikön liiketoiminnallisten ja toiminnallisten tavoitteiden asettamisesta sekä saavuttamisesta oman vastuualueesi osalta
Palvelukokonaisuuksien toimittajista taktisella tasolla
Tietoturvan ja tietosuojan toteutumisesta vastuualueellasi
Työssä menestyäksesi tarvitset:
Tehtävään soveltuvaa ICT-alan koulutusta ja kokemusta tietoliikenne- ja verkkoratkaisuista
Vahvaa liiketoimintaosaamista
Kattavaa