Fysioterapeutti tai toimintaterapeutti Espooseen / Tavana Villa Huvi

EspooCompetitive0 applicants

About this role

IHAN TAVALLISTA ARKEA - YHDESSÄ TEHTYNÄ

Tule työkaveriksemme Espooseen!

Haemme nyt fysioterapeuttia/toimintaterapeuttia OHJAAJAN tehtävään toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ on kokoaikainen ja sijoittuu kahteen vuoroon, sisältäen jonkin verran viikonlopputyötä. Työvuorot painottuvat aamuvuoroihin.

Pääset tekemään monipuolista ja asukaslähtöistä työtä, jossa tuet asukkaiden toimintakykyä, osallisuutta ja hyvää arkea. Suunnittelet ja toteutat kuntoutumista edistäviä ratkaisuja, ohjaat asukkaita heidän päivittäisissä toimissaan ja vapaa-ajallaan sekä tuot oman erityisosaamisesi moniammatillisen tiimin käyttöön. Työpäiviisi voi sisältyä esimerkiksi ulkoilua ja uintireissuja asukkaiden kanssa, toimintatuokioiden ohjaamista sekä muuta yhteistä tekemistä. Toimit lisäksi apuvälinevastaavana vastaten apuvälineiden käytön ohjauksesta, henkilöstön perehdyttämisestä, yhteistyöstä toimittajien kanssa sekä apuvälineisiin liittyvistä ylläpito-, huolto- ja rekisteröintitehtävistä. Toivomme sinulta asiakaslähtöistä ja kuntouttavaa työotetta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä innostusta kehittää toimintaa yhdessä työyhteisön kanssa.

Tavana Villa Huvissa asuu kehitysvammaisia aikuisia, jotka tarvitsevat tukea, ohjausta ja apua päivittäisissä toiminnoissaan sekä hoitoa ja huolenpitoa henkilökohtaisissa asioissa niin kotioloissa kuin kodin ulkopuolella. Meillä työskentelee osaava ja toimintaa jatkuvasti kehittävä tiimi, johon kuuluu lähihoitajia, sosionomeja ja sairaanhoitajia. Meidän työyhteisössä huumori kukkii ja nauru raikaa vaikka välillä päivät eivät menekään suunnitelmien mukaisesti.

MEILLÄ SAAT

työpaikan kotimaisessa yrityksessä, jossa tehdään isoja asioita, inhimillisesti ja kestävästi

ammattitaitoisen ja toisistaan huolta pitävän työyhteisön

lähiesihenkilön tuen työssäsi

liikunta -ja kulttuuriedut tukemaan hyvinvointiasi

lakisääteistä laajemman työterveyshuollon

uuden työntekijän tervetuliaislahjan

kivat työkaverit

Palkkauksemme pohjautuu yksity

Responsibilities

  • työpaikan kotimaisessa yrityksessä, jossa tehdään isoja asioita, inhimillisesti ja kestävästi
  • ammattitaitoisen ja toisistaan huolta pitävän työyhteisön
  • lähiesihenkilön tuen työssäsi
  • liikunta -ja kulttuuriedut tukemaan hyvinvointiasi

Requirements

  • lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
  • uuden työntekijän tervetuliaislahjan
  • kivat työkaverit

EU Requirements

Job Details

Posted22 September 2026
Closes22 October 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...