Korkeakouluharjoittelija, laaja täytäntöönpano, Itä-Suomen toimintayksikkö, Lappeenranta
Ulosottolaitoksen laajan täytäntöönpanon Itä-Suomen toimintayksikkö hakee korkeakouluharjoittelijaa syksyksi 2026. Harjoittelun kesto on kolme kuukautta. Harjoittelu suoritetaan Lappeenrannan toimipaikassa.
Harjoittelijan työtehtävinä ovat laajan täytäntöönpanon työtä tukevat tehtävät, kuten avustaminen ulosmitatun omaisuuden realisointitehtävissä ja häätöasioissa sekä hakijan osaamisen ja valmiuksien mukaan esimerkiksi yritysperintään tai ulosmitattuihin kuolinpesäosuuksiin liittyvät selvitys- ja valmistelutehtävät. Harjoittelijalle voidaan mahdollisuuksien mukaan osoittaa myös muita täytäntöönpanoa tukevia tehtäviä.
Tämä tehtävä liittyy hallituksen tavoitteeseen palkata vuoden 2026 aikana 500 nuorta uusiin määräaikaisiin palvelussuhteisiin kausityöntekijöiksi ja korkeakouluharjoittelijoiksi. Tehtävät on tarkoitettu erityisesti ensimmäistä työpaikkaa valtiolta hakeville 18-25-vuotiaille henkilöille. Valittavalla ei saa olla kyseisen harjoittelujakson ajalle muuta julkista tukirahoitusta.
Harjoittelijan tehtävään ei ole säädettyjä kelpoisuus- ja kielitaitovaatimuksia.
Sinulla on parhaillaan käynnissä tehtävään soveltuvat korkeakouluopinnot sekä kiinnostus haettavaan tehtävään. Tehtävä soveltuu esimerkiksi oikeus- tai kauppatieteiden tai liiketalouden opiskelijalle.
Hakijalle katsotaan eduksi korkeakouluharjoittelijan työtehtäviä palvelevien opintojen suorittaminen.
Työskentelytaitoihin liittyen odotamme sinulta hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kykyä työskennellä sekä itsenäisesti että työyhteisön kanssa ja ennen kaikkea positiivista asennetta, innokkuutta ja halua oppia uutta.
Käytössämme on työnantajan tukema liikunta-, kulttuuri- ja lounasetu, mahdollisuus etätyöskentelyyn sekä kattavat työterveyshuollon palvelut. Meille on tärkeää panostaa henkilöstön osaamisen kehittämiseen sekä uusien työntekijöiden perehdytykseen.
Virkaan tai tehtävään valitt