Jokaisella hankkeen taiteilija-asiantuntijalla on hoidettavanaan alueellinen osaprojekti. Osaprojekteissa toteutetaan strategisia teemoja. Työpaikat sijaitsevat Kaakkois-Suomessa, Itä-Suomessa, Pohjois-Suomessa ja Länsi-Suomessa. Neljä taiteilija-asiantuntijaa toimivat tiiminä ja vastaavat yhdessä koko hankkeen toteutuksesta.
Hankekokonaisuus on Kuvin omarahoitteista hanketoimintaa, jonka tarkoituksena on vahvistaa ja kehittää taidetta ja kulttuuria koko Suomen alueella. Hankekokonaisuus on kolmivuotinen, mutta sen sisältämien osaprojektien kesto ja määräaikaiset työsuhteet vaihtelevat kahdesta kolmeen vuoteen.
Taide paikalla -hankkeen tavoitteena on edistää taiteen ja kulttuurin ammattilaisten asemaa ja työskentelyedellytyksiä eri strategisten teemojen parissa. Taiteilija-asiantuntijoiden tehtävänä on vastata oman osaprojektin sekä omalta osaltaan koko hankkeen käytännön toteutuksesta.
Taiteilija-asiantuntijat työskentelevät KuvinTaiteen ja kulttuurin verkostot -osaston valtakunnallisuus-yksikössä. Tehtävissä tehdään tiivistä yhteistyötä alueellisten taide- ja kulttuuritoimijoiden kanssa.
Osaprojektien teemat, kestot, sijoituspaikat ja lyhyt kuvaus
Kaakkois-Suomi: kuntien ja taideyhteisöjen yhteistyö ja yleisötyö, 1.11.2026 - 30.10.2028 (kaksivuotinen)
Toimipiste: Kouvola tai Helsinki
Osaprojektin kuvaus: Projekti suuntautuu kuntien, taideyhteisöjen ja taiteilijoiden välisen yhteistyön kehittämiseen, tukee kuntia keskinäisen yhteistyön lisäämisessä ja alueen toimijoita yleisötyön kehittämisessä. Tavoitteena on:
Kannustaa kuntien kulttuuripalveluita keskustelemaan yhteisistä toimintamalleista ja yhteistyöstä sekä pilotoimaan yhteistyötä käytännössä.
Lisätä vuorovaikutusta kuntien ja vapaan kentän toimijoiden välillä.
Vahvistaa yhteisöjen yleisötyötaitoja.
Länsi-Suomi: monikielisyys ja pohjoismainen yhteistyö, 1.11.2026-30.10.2029 (kolmivuotinen)
Toimipiste: Vaasa tai Turku
Osaprojektin kuvaus: Projektissa tuetaan keskenään erikielisten s