*Ohjaajia uuteen lastensuojelun pienryhmäkotiin - Iida ja Eemeli**
Tule mukaan rakentamaan uutta yksikköä ja tekemään merkityksellistä työtä lasten hyväksi!
Tammikuussa 2027 Järvenpään Haarajoella avautuva Pienryhmäkoti Iida ja Eemeli on uusi 7-paikkainen lastensuojelun perustason yksikkö 8-17-vuotiaille lapsille.
Haemme nyt joukkoomme kahta (2)**sosionomia.** Työsuhde alkaa viimeistään 4.1.2027.
*Mitä työ sisältää?**
Ohjaajana olet tärkeä osa lasten arkea. Työ on monipuolista, itsenäistä ja ennen kaikkea kohtaavaa.
Työhösi kuuluu esimerkiksi:
Lasten arjen ja kasvatuksen tukeminen
Ruoanlaitto, siivous ja pyykkihuolto yhdessä lasten kanssa
Tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelu
Koulunkäynnin ja läksyjen tukeminen
Omaohjaajatyöskentely
Hoito- ja kasvatussuunnitelmien toteuttaminen ja arviointi
Asiakaskirjaaminen
Yhteistyö lasten huoltajien, sosiaalityöntekijöiden ja muun verkoston kanssa.
Jokaiselle lapselle nimetään omaohjaajatyöpari. Työ edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn, työparityöhön sekä toimimiseen osana moniammatillista tiimiä.
*Uskomme vahvasti avoimeen kuulumiseen ja yhdessä olemiseen - myös ruoan äärellä.** Yhteiset ruokailuhetket ovat meille tärkeä osa arkea: niiden äärellä pysähdymme, vaihdamme kuulumisia, kohtaamme toisemme ja rakennamme luottamusta.
Toimintamme perustuu lapsen yksilöllisten tarpeiden huomioimiseen sekä turvalliseen, suunnitelmalliseen ja ennakoitavaan arkeen. Viitekehyksenämme ovat THL:n terapeuttisen laitoskasvatuksen periaatteet.
Etsimme tulevaan tiimiimme lämminhenkisiä ja vuorovaikutustaitoisia ammattilaisia, jotka pystyvät toimimaan myös haastavissa ja nopeasti muuttuvissa tilanteissa.
Arvostamme:
Hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
Itsenäistä ja aktiivista työotetta
Hyviä dokumentointitaitoja
Lastensuojelulain tuntemusta
Halua oppia ja kehittää omaa ammattitaitoasi
Sitoutumista lasten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuutta tukevaan työskentelyyn.
Arvostamme monipuo