Aamu- ja iltapäivätoiminnan vastaavan ohjaajan sijainen, Helsingby-Tuovilan aamu- ja iltapäivätoiminta

MustasaariCompetitive0 applicants

About this role

Mustasaaren kunta hakee aamu- ja iltapäivätoiminnan vastaavan ohjaajan sijaista Helsingby-Tuovilan aamu- ja iltapäivätoimintaan ajalle 21.9.2026-21.3.2027. Työsuhde katkeaa koulujen loma-ajoiksi.

Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, johon kouluikäiset lapset (1.-2. luokkien oppilaat sekä oppilaat, joilla on oppilaskohtaisen tuen päätös) voivat osallistua ennen koulupäivän alkua ja sen jälkeen. Toiminnan tarkoituksena on tarjota lapsille mahdollisuus aikuisen valvonnassa tapahtuvaan turvalliseen ja monipuoliseen vapaa-ajan viettoon.

Päivittäisen lasten ohjaamisen ja huolenpidon lisäksi työtehtäviin kuuluu osallistua lasten arvokkaiden ja myönteisten kokemusten luomiseen esimerkiksi ohjaamalla liikunnallista toimintaa, kannustamalla leikkiin ja askarteluun, pitämällä satutuokioita, valvomalla välipalatilanteita, auttamalla lapsia tarvittaessa läksyissä sekä tekemällä yhteistyötä huoltajien kanssa. Työtehtäviin kuuluu myös hallinnollisia tehtäviä sekä toiminnan suunnittelua ja johtamista.

Haemme henkilöä, joka on kiinnostunut tukemaan lasten kehittymistä ja itsetuntoa ja joka kannustaa ja innostaa lapsia omatoimisuuteen ja itsenäisyyteen. Edellytämme sinulta sitoutumista tiimityöhön, hyviä vuorovaikutustaitoja ja joustavuutta. Arvostamme myös aiempaa kokemusta perusopetuksesta, kehittävää työtapaa, innovatiivisuutta ja myönteistä asennetta.

Koska Helsingby-Tuovilan aamu- ja iltapäivätoiminta on kaksikielistä ja siihen osallistuu oppilaita sekä Helsingby skolasta että Tuovilan koulusta, edellytämme valittavalta henkilöltä molempien kotimaisten kielten hyvää hallintaa. Työaika on 31,5 h/viikko.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva koulutus tai työkokemus. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Koeaika on 3 kuukautta. Työsopimussuhteeseen valitun on työn alkaessa esitettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.

Tarjoamme mukavan työyhteisön sekä positiivisia ja kaikki huomioon ottavia työtiimejä. Mustasaaren kunta tarjoaa henkilökunnall

EU Requirements

Job Details

Posted5 September 2026
Closes5 October 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Aamu- ja iltapäivätoiminnan vastaavan ohjaajan sijainen, Helsingby-Tuovilan aamu- ja iltapäivätoiminta at Mustasaaren kunta | EuroTalent AI