kunnanjohtaja

RuskoCompetitive0 applicants

About this role

Kunnanjohtajana kehität Ruskon tulevaisuutta ja näytät suuntaa avoimelle, rohkealle ja toimeen tarttuvalle toimintakulttuurille. Työssäsi korostuvat elinvoima, yhteistyö sekä talouden ennakoiva ja tasapainoinen johtaminen.

Haemme Ruskon kuntaan

KUNNANJOHTAJAA

Kunnanjohtajana vastaat kunnanhallituksen alaisuudessa Ruskon kunnan hallinnon, talouden ja toiminnan kokonaisvaltaisesta johtamisesta. Toimit kunnan ylimpänä viranhaltijana ja kunnanhallituksen esittelijänä.

Kunnanjohtajan virassa kehität Ruskon kunnan tulevaisuutta yhteistyössä luottamushenkilöiden, henkilöstön, yritysten ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa.

Työssäsi korostuvat kunnan elinvoiman vahvistaminen, organisaation kehittäminen ja avoimen ja rakentavan yhteistyön edistäminen sekä talouden ennakoiva ja tasapainoinen johtaminen.

Näytät omalla toiminnallasi suuntaa avoimelle, rohkealle ja toimeen tarttuvalle toimintakulttuurille, jossa kehitetään yhdessä ja asiat viedään myös maaliin.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.

Lisäksi edellytämme:

vahvaa kokemusta johtamistehtävistä ja kunnallishallinnosta,

erinomaista suomen kielen taitoa, ja

kunnallistalouden tuntemusta

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää myös:

kokemusta yritysyhteistyöstä ja elinvoiman kehittämisestä ja niihin liittyviä laajoja verkostoja,

erinomaisia vuorovaikutus-, viestintä-, yhteistyö- ja neuvottelutaitoja,

kykyä toimia poliittisesti johdetussa toimintaympäristössä, ja

taitoa tuoda strateginen näkemys jokapäiväiseen käytäntöön

Lisäksi odotamme, että haluat toimia Ruskon kunnan näkyvänä edustajana ja luoda kunnassa positiivista virettä.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden johtaa kuntaa, jossa saat tueksesi osaavan henkilöstön, sitoutuneet luottamushenkilöt ja monipuoliset yhteistyöverkostot.

Kunnanjohtaja valitaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Virka täytetään 1.2.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virkaan valitun tulee esittää hyv

Responsibilities

  • vahvaa kokemusta johtamistehtävistä ja kunnallishallinnosta,
  • erinomaista suomen kielen taitoa, ja
  • kunnallistalouden tuntemusta
  • kokemusta yritysyhteistyöstä ja elinvoiman kehittämisestä ja niihin liittyviä laajoja verkostoja,

Requirements

  • erinomaisia vuorovaikutus-, viestintä-, yhteistyö- ja neuvottelutaitoja,
  • kykyä toimia poliittisesti johdetussa toimintaympäristössä, ja
  • taitoa tuoda strateginen näkemys jokapäiväiseen käytäntöön

EU Requirements

Job Details

Posted5 September 2026
Closes5 October 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

kunnanjohtaja at Ruskon kunta | EuroTalent AI