Ammattiopisto Spesia on kasvuvoimainen ja arvopohjaltaan vahva ammatillinen erityisoppilaitos, jossa työskentely koetaan merkitykselliseksi. Meillä jokainen saa loistaa - niin opiskelijat kuin työntekijät. Johtotähtiämme ovat opiskelijoiden ja työntekijöiden arvostus ja onnistuminen, monimuotoinen työelämä ja yhdenvertainen yhteiskunta.
Olisitko sinäkin yksi meistä spesialaisista?
Haemme koulunkäynnin ja asumisen ohjaajaa Järvenpään asuntolaan
määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 3.8.2026 - 4.7.2027.
Koulunkäynnin ja asumisen ohjaajana tehtävänäsi on ohjata, tukea ja avustaa opiskelijoitamme vapaa-aikana opiskelija-asuntolassa kuin itsenäistymistaitojen harjoittelussa, esimerkiksi ruokailussa, hygieniassa, apuvälineiden käytössä, kommunikaatiossa ja liikkumisessa. Työtä tehdään yhteistyössä opiskelijoiden lähiverkostojen, opetushenkilöstön sekä muiden asuntoloiden kanssa osana moniammatillista tiimiä. Koulunkäynnin ja asumisen ohjaajan tehtävä on kaksi- ja kolmivuorotyötä. Haemme ohjaajaa työskentelemään ilta- ja yövuoroissa. Työvuorot järjestetään työvuorosuunnitelman mukaisesti siten, että työskentely jakautuu vuoroviikoin ilta- ja yövuoroihin.
Koulunkäynnin- ja asumisen ohjaajan roolissa tarvitaan kannustavaa ja kuntouttavaa työotetta opiskelijan omatoimisuuden tukemiseksi ja vahvuuksien tunnistamiseksi. Työ opiskelijan "rinnalla kulkijana" edellyttää turvallisen luottamussuhteen rakentamista.
Sinulta hakijana toivomme
oma-aloitteista työotetta
hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
joustavuutta ja kykyä sopeutua vaihteleviin tilanteisiin
kokemusta nuorten kanssa työskentelystä
erityisen tuen osaamista
työhön soveltuvaa koulutusta (esim. lähihoitaja tai nuoriso - ja yhteisöohjaaja koulutus).
Spesiassa pääset osaksi loistavaa moniammatillista työyhteisöä yhteiskunnallisesti merkityksellisen työn pariin. Työnantajana haluamme varmistaa, että meillä arki sujuu mutkattomasti, kannustamme toinen toistamme, uskallamme kokeilla rohkeasti uutta ja kehitämme jatku