Turvatarkastaja

HelsinkiCompetitive0 applicants

About this role

Haemme turvallisuusosastolle turvatarkastajaa.

Työtehtävän kuvaus

Turvatarkastajan määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettävä toimii turvatarkastajana turvallisuusosastossa. Turvatarkastajan ensisijaisena tehtävänä on työskennellä eduskunnan sisäänkäynneillä turvatarkastus-, kulunvalvonta- ja yleisöpalvelutehtävissä sekä reagoida turvatoimialueella ilmeneviin turvallisuuspoikkeamiin tilanteen mukaisella tavalla. Tehtävään voidaan sisällyttää myös muita turvallisuusjohtamisen osa-alueiden mukaisia vastuita.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

Kelpoisuusehtona virkasuhteeseen on tehtävään soveltuva koulutus ja se, että asianomainen on aikaisemmalla toiminnallaan osoittanut omaavansa sellaisen taidon ja kyvyn, jota tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää.

Hakijalta odotamme

Parhaimmat valmiudet tehtävän hoitamiseen antaa esimerkiksi turvallisuusalan perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinto, turvallisuusalan tradenomin tutkinto tai muu soveltuva turvallisuusalan tutkinto ja riittävä työkokemus turvallisuusalan operatiivisista tehtävistä joko julkishallinnosta tai yksityiseltä turvallisuusalalta.

Aikaisempi kokemus turvatarkastusten tekemisestä sekä alakohtainen täydennyskoulutus ja muu itsensä ammatillinen kehittäminen voidaan lukea hakijalle eduksi.

Tehtävässä edellytetään joustavuutta ja kykyä reagoida nopeasti muuttuviin, haasteellisiin turvallisuustilanteisiin. Turvatarkastajana keskeisiä vahvuuksiasi on kyky toimia paitsi itsenäisesti myös osana työtiimiä.

Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää henkilöltä suoriutumista ohjaavissa asiakaspalvelutilanteissa suomen, ruotsin ja englannin kielellä, joka käytännössä tarkoittaa, että suomen kielen taidon tulee olla sujuvaa, ruotsin kielen tyydyttävää ja englannin kielen taidon hyvää.

Arvostamme kykyä toimia vaativassa ympäristössä, jossa tilanteet voivat muuttua nopeasti. Hyvä harkintakyky ja erinomaiset vuorovaikutustaidot sekä paineensietokyky ovat työssä tärkeitä.

Teh

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Turvatarkastaja at Eduskunnan kanslia | EuroTalent AI