Kolme (3) hallinto-oikeustuomarin (T 13) virkaa Itä-Suomen hallinto-oikeudessa

KuopioCompetitive0 applicants

About this role

Itä-Suomen hallinto-oikeudessa julistetaan haettavaksi kolme hallinto-oikeustuomarin T 13 virkaa

Työtehtävän kuvaus

Hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee asiat istunnossa esittelystä. Hallinto-oikeus on yleensä päätösvaltainen kahden tai kolmen tuomarin kokoonpanoissa. Tuomarit ovat päätösvaltaa käyttäessään riippumattomia, mutta he työskentelevät tiiviissä yhteistyössä muiden tuomareiden, esittelijöiden sekä hallinto-oikeuden muun henkilöstön kanssa.

Hallinto-oikeustuomari osallistuu lainkäyttöasian käsittelyyn ja ratkaisun tekemiseen kokoonpanon jäsenenä. Käsittelyvaiheessa tuomarin tehtäviin kuuluu asian valmistelua ja selvittämistä, prosessin johtamista sekä päätösesityksen kirjoittamista.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

Virkaan voidaan nimittää oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut oikeamielinen Suomen kansalainen, joka aikaisemmalla toiminnallaan tuomioistuimessa tai muussa tehtävässä on osoittanut, että hänellä on täytettävänä olevan viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet.

Tuomariksi nimitettävällä on oltava tuomioistuimen tuomiopiirin väestön enemmistön kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä toisen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito (tuomioistuinlain 10 luku 1 ja 9 •).

Hakijalta odotamme

Hallinto-oikeustuomarin yleisosaamiseen kuuluu yleishallinto-oikeuden ja hallintoprosessioikeuden osaaminen sekä useamman hallinto-oikeudessa käsiteltävän asiaryhmän aineellinen osaaminen. Tuomarin odotetaan voivan toimia missä kokoonpanon roolissa tahansa ja hänen tehtäviinsä voi kuulua toimimista eri asiaryhmissä monipuolisesti.

Tuomarin on kyettävä työskentelemään hyvässä yhteistyössä muun kokoonpanon ja lainkäytössä avustavien lainkäyttösihteereiden sekä muun henkilöstön kanssa. Hallinto-oikeudessa korostetaan vuorovaikutteista ja

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Kolme (3) hallinto-oikeustuomarin (T 13) virkaa Itä-Suomen hallinto-oikeudessa at Itä-Suomen hallinto-oikeus | EuroTalent AI