Ypäjän kunnassa on avoinna varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä 3.8.2026 alkaen toistaiseksi.
Etsimme joukkoomme innostunutta, positiivisen pedagogiikan hengessä toimivaa varhaiskasvatuksen opettajaa.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat tiimisi varhaiskasvatussuunnitelmien mukaisesta pedagogisesta toiminnasta, lasten suunnitelmien laatimisesta ja toteutumisesta, tiimin pedagogisesta kehittämisestä ja arvioinnista. Arjen työtäsi tukee varhaiskasvatuspäällikkö ja teet myös moniammatillista yhteistyötä eri asiantuntijoiden kanssa.
Toivomme hakijalta monipuolista pedagogista osaamista, suunnitelmallista varhaiskasvatuksen toteuttamiskykyä, lapsen vahvuuksien ja tuen tarpeiden huomiointia sekä positiivista otetta. Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja sekä hyvää organisointikykyä. Keskeisessä roolissa ovat lapsen kohtaamisen taidot, onnistumisen kokemukset ja kuulluksi tuleminen inklusiivisten periaatteiden mukaisesti.
Heporannan päiväkoti toimii kunnanviraston vieressä kahdessa eri rakennuksessa. Lapsia päiväkodilla tällä hetkellä on noin 50.
Työsuhteen kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540/2018 26 §:n mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös opintojen loppuvaiheessa olevat tai muutoin tehtävään soveltuvat henkilöt otetaan huomioon. Tällöin tehtävä täytetään määräaikaisesti.
Tehtävään valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan ja esittää nähtäväksi lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002 3 §) mukaisesti rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista lukien. Lisäksi tarkistetaan alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys (1227/2016 tartuntatautilaki 55 §).
Työsuhteessa noudatetaan 6 kk koeaikaa.
Varhaiskasvatuksen opettajan työaikaperusteena on yleistyöaika (38,25 h/ viikko). Palkkaus ja työehdot ovat OVTES/KV