Ylitarkastajan virka sijoittuu Keskusrikospoliisin tiedusteluosastolle oikeudellista osaamista edellyttäviin asiantuntija- ja kehittämistehtäviin.
Työtehtävän kuvaus
Virassa toteutetaan järjestäytyneen ja muun vakavan rikollisuuden hallinnollista torjuntaa. Hallinnollisella rikostorjunnalla pyritään vaikuttamaan vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden sekä sisäistä turvallisuutta uhkaavien henkilöiden toimintaan esimerkiksi erilaisissa lupaprosesseissa.
Ylitarkastajan päätehtävänä on poliisin operatiivisiin tietoihin perustuvien Keskusrikospoliisin lausuntojen valmistelu ja laatiminen, viraston edustaminen tuomioistuinkäsittelyissä sekä lausuntoprosessien kehittäminen osana muuta hallinnollista rikostorjuntaa.
Tehtävään sisältyy sidosryhmäyhteistyötä, sekä muita erikseen määrättäviä oikeudellisia asiantuntijatehtäviä.
Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset
Tehtävään ei ole säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.
Hakijalta odotamme
Tehtävän koulutustavoitteena on ylempi korkeakoulututkinto, esimerkiksi oikeustieteelliseltä alalta.
Tehtävä edellyttää oma-aloitteista ja ratkaisukeskeistä työotetta sekä valmiuksia kehittämistyöhön, valmiuksia tuottaa oikeudellisia analyyseja lyhyellä aikajänteellä, sekä hyviä valmiuksia esiintymis- ja sidosryhmäyhteistyöhön.
Virkaan valittava henkilö perehdytetään tehtävään tarvittavilta osin. Kuitenkin oikeudenalojen osalta parhaat valmiudet tehtävän menestykselliselle hoitamiselle antaa perehtyneisyys turvallisuusviranomaisten asiakirjajulkisuuteen, henkilötietojen käsittelyyn ja viranomaisten väliseen tietojenvaihtoon liittyvään lainsäädäntöön, sekä hallintoprosessioikeuteen.
Hakijalta odotamme ymmärrystä rikos- ja rikosprosessioikeudesta ja poliisin rikostorjunnasta, sekä ulkomaalais- ja kansalaisuuslain mukaisista ja muista ulkomaalaisasioihin liittyvistä menettelyistä.
Eduksi luetaan käytännön kokemus rikostiedustelullisen tiedon käsittelystä ja siihen liittyvien oikeudellisten arvioiden te