Haluatko työskennellä paikassa, jossa asiakkaat palaavat, työarki rullaa sujuvasti ja tekemistä riittää?
HIUS toimipisteemme sijaitsevat vilkkaiden kauppapaikkojen yhteydessä, joten pääset aloittamaan työsi valmiin asiakaskunnan parissa. Meillä pääset työskentelemään ympäristössä, jossa vahva asiakasvirta on taattu, mutta työ pysyy hallittavana ja viihtyisänä - voit keskittyä laadukkaaseen asiakastyöhön ilman turhaa kuormitusta ja jatkuvaa uusien asiakkaiden metsästystä.
Erityisesti **S-Market Äänekosken** sekä **Palokan Prisman**toimipisteemme odottaa sinua valmiin asiakaskunnan ja töiden kanssa. Meillä on kaikki valmiina uudelle tekijälle:
S-Market Äänekosken liikkeeseen on helppo tulla myös lähikunnista esimerkiksi Jyväskylästä, Laukaasta, Uuraisilta ja Konnevedeltä noin 30 minuutin matka.Äänekoski tarjoaa vakiintuneen asiakaspohjan ja erinomaiset edellytykset tasaiselle ja hyvälle tekemiselle heti alusta lähtien.
Palokan Prismassa pääset hyödyntämään vahvan asiakasvirran tuomaa potentiaalia erinomaisella sijainnilla Jyväskylässä. Palokassa toimii kaksi erillistä HIUS liikettä, mikä luo rauhallisen asiointiympäristön asiakkaille sekä miellyttävän ja viihtyisän työskentely-ympäristön tekijöille.
Paikkamme sopivat erinomaisesti niin kokeneille tekijöille, vasta valmistuneille, äitiyslomalta palaaville kuin paikkakunnalle muuttaville hiusalan ammattilaisille.
*HIUS TOIMIPISTEET**
Parturi-kampaamo HIUS, Kauppakeskus Seppä Ahjokatu 5
Parturi-kampaamo HIUS, Prisma Keljo Kylmälahdentie 8
Parturi-kampaamo HIUS, Sokkari Kauppakatu 24
Parturi-kampaamo HIUS, Sokos Hyvä Olo Kauppakatu 24
Parturi-kampaamo HIUS, S-Market Äänekoski Matkakatu 2
Parturi-kampaamo HIUS, Prisma Palokka (vasen pääty) Palokanorsi 1
Parturi-kampaamo HIUS, Prisma Palokka (kauppakäytävä) Palokanorsi 1
Kauneushoitola HIUS, Prisma Palokka Palokanorsi 1
Opiskelijahoitola HIUS, Prisma Palokka Palokanorsi 1
Parturi-kampaamo HIUS Keskusta Vapaudenkatu 38
Kauneushoitola HIUS Kesku