Lappeenrannan kaupunki hakee uimahallitöistä innostunutta liikunnanohjaajaa 31.5.2027 saakka kestävään työsuhteeseen. Valittava työntekijä tulee sijoittumaan osaksi liikkumisen edistämisen palveluyksikköä.
Työ sisältää uinninvalvontaa ja monipuolisesti erilaisten liikuntaryhmien ohjausta. Tehtävään vaadittava vähimmäiskoulutus on liikunnanohjauksen perustutkinto, 180 opintopistettä (liikuntaneuvoja) tai muu tehtävään soveltuva koulutus.
Arvostamme liikunnanohjauskokemuksen lisäksi aikaisempaa kokemusta uinninvalvonnasta, tiimityöosaamista, sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Eduksi katsotaan uinninvalvojan pätevyys. Kokemus ja osaaminen vesijumppien ohjaamisesta katsotaan myös eduksi.
Uinninvalvontatyötä varten valittavan tulee suorittaa SUH:in uinninvalvonnan testiuinti. Testiuinnin läpäiseminen vaatii vähintään perustasoista uinti- ja sukellustaitoa.
Tehtävän aloitus sopimuksen mukaan mahdollisimman pian, viimeistään elokuun 2026 aikana. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Valinta tehdään heti sopivan työntekijän löydyttyä.
Viikkotyöaika on KVTES:n mukainen yleistyöaika 38,25 tuntia viikossa. Työtä tehdään vuoroissa uimahallien aukioloaikojen mukaan klo 6-20 välillä. Tehtävään valittavan tulee pyydettäessä esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja rikosrekisteriote.