Lukion opinto-ohjaaja, sijaisuus

KouvolaCompetitive0 applicants

About this role

Lukion opinto-ohjaajan viran sijaisuus.

Kouvolan kaupungin lukiokoulutuksessa on haettavana:

Lukion opinto-ohjaajan viran (11234) sijaisuus ajalle 1.8.2026 - 31.7.2027.

Valittavalta toivotaan kokemusta lukiosta ja perusopetuksesta, innostunutta ja yhteistyökykyä. Tehtävään sisältyy oppivelvollisuusasioiden koordinointia ml. Ohjaamon ohjausta, aikuisten perusopetuksen oppilaanohjausta ja oppilaanohjausta lukiossa. Haettavalta toivotaan myös kiinnostusta pedagogisen toiminnan kehittämiseen. Eduksi katsotaan ammatillisen koulutuksen tuntemus.

Hakijoita voidaan pyytää haastatteluun jo ennen hakuajan päättymistä.

Viran sijoituspaikka: Kouvolan Yhteislyseo.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti.

Tutkinto- ja työtodistukset pyydetään esittämään mahdollisen työhaastattelun yhteydessä.

Tehtävään valitun on esitettävä annetussa määräajassa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/02) mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä todistus terveydentilasta.

Tehtävässä noudatetaan kolmen (3) kuukauden koeaikaa.

http://www.kouvola.fi/rekry

Sanna Liljeqvist, rehtori

puh. 020 615 8506

sanna.liljeqvist(at)kouvola.fi

Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella hakuilmoituksen kohdasta "Hae työpaikkaa" tai www.kouvola.fi/rekry

Kasvatus ja opetus, Lukiot, Kouvolan Yhteislyseo

Kouvolan Yhteislyseo on kasvava ja kehittyvä lukio Kouvolan keskustassa. Opiskelijoita Kouvolan Yhteislyseossa on syksyllä 2026 noin 1130 ja opettajia 95. Kouvolan Yhteislyseon painotuksena ovat mm. Studies in English opinnot, urheilulinja ja laaja opetustarjonta eri oppiaineissa.

Kouvola on Kaakkois-Suomen keskus; aktiivisten kaupunki keskel kaikkee. Asukkaita kaupungissa on vajaat 80 000. Kouvolassa on aikaa elämälle hyvien palvelujen ja harrastusmahdollisuuksien äärellä. Arki on sujuvaa ja luonto alkaa takapihalta. Asumiseen on vaihtoehtoja

EU Requirements

Job Details

Posted9 June 2026
Closes9 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Lukion opinto-ohjaaja, sijaisuus at Kouvolan kaupunki | EuroTalent AI