Tule mukaan tekijöiden joukkoon - mahdollisuuksien Turkuun!
Haemme koulunkäynninohjaajaa Topeliuksen kouluun ajalle 7.8.2026- 4.6.2027. Työaika on noin 33 h/vko, palkkaus KVTES:in mukainen.
Työtehtävät sijoittuvat pääasiassa vuosiluokille 7-9 Silta-tukea saavien oppilaiden ohjaukseen. Silta-tuki on tarkoitettu yläkouluikäisille maahanmuuttajaoppilaille, joilla on heikko koulutausta tai jotka ovat tulleet Suomeen myöhäisessä peruskouluvaiheessa.
Topeliuksen koulu on n. 650 oppilaan yhtenäiskoulu. Työtehtäviä voi olla myös muissa yläkoulun ryhmissä sekä alakoulun puolella.
Koulunkäynninohjaajan tehtäviin sisältyy mm. luokassa opettajan työparina toimimista, oppilaiden avustamista ja ohjaamista erilaisissa oppimistilanteissa, yksilöohjausta, läksytuen antamista sekä välitunneilla mukana olemista.
Haemme ohjaajaa, jolla on reippautta tarttua toimeen ja kasvatuksellinen ote nuorten kanssa työskentelyssä. Tehtävässä edellytetään hyvää suomen kielen taitoa ja peruskoulun oppimäärien hyvää hallintaa.
Arvostamme:
hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja
taitoa ja kykyä toimia haastavissa ja nopeasti muuttuvissa tilanteissa
oma-aloitteisuutta ja joustavuutta
kokemusta ja osaamista tukea tarvitsevien oppilaiden ohjaamisesta
kokemusta monikulttuurisesta koulusta
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammatillinen perustutkinto tai alan aikaisempi kouluasteinen ammatillinen tutkinto taikka ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto.
Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle.
Odotamme sinulta, että
kohtaat oppilaat/opiskelijat yksilöinä ja haluat ohjata ja tukea lapsen/nuoren kasvua
olet kielitietoinen ja huomioit oppilaiden/opiskelijoiden kielellisen taustan
sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot
olet aktiivinen ja kehittämismyönteinen tiimityöntekijä
Turun koulut tarjoa