Etsitkö työtä, jossa pääset hyödyntämään monipuolisesti sekä myynnillisiä että rakennusteknisiä vahvuuksiasi?
Meillä olisi tarjota sinulle toinen vinkkeli omakotiasujien remonttimyyntiin! Vesivek Oy on alan markkinajohtaja ja kotien ulkopuolisen kosteudenhallinnan edelläkävijä.
Etsimme Joensuun ja Oulun toimipisteisiin itsenäistä, aloitteellista ja ratkaisukeskeistä kuluttajamyynnin ammattilaista projektipäällikön tehtävään toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Mikä tekee tästä työstä aivan omanlaisensa - ja miksi myyjämme viihtyvät meillä?
Työpäiväsi ovat vaihtelevia ja tehtävät myyntityötä parhaimmillaan: aktiivista kenttätyötä, aitoja asiakastilanteita ja räätälöityjä ratkaisuja. Turvallinen työskentely korkeissa paikoissa on osa tehtävää, joten edellytämme kykyä liikkua ja työskennellä korkeilla tasoilla. Toisten ihmisten kotitalot ovat tärkein työmaasi ja niiden kunnioittaminen on sinulle itsestäänselvyys.
Vastaat uusasiakashankinnasta, oman alueesi asetettujen myyntitavoitteiden toteutumisesta, projektien kannattavuudesta sekä jälkimarkkinoinnin toimenpiteistä.
Tehtäviisi kuuluvat
aktiivinen, itsenäinen ja tuloksellinen myyntityö
kuntoraporttien laatiminen ja ratkaisujen esittely asiakkaalle
tarjousten tekeminen ja asiakkaan päätöksenteon tukeminen
Kiteytettynä siis uusasiakashankinta ja kaupanteko.
Mitä odotamme sinulta?
Tehtävässä menestyäksesi sinulla on
kokemusta ja näyttöjä tuloksellisesta myyntityöstä erityisesti B2C-ympäristössä
jonkin verran rakennusteknistä ymmärrystä
vahvat kirjalliset ja suulliset vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaidot
hyvät tietotekniset taidot
B-ajokortti ja matkustusvalmius asiakaskohteisiin
Tärkeintä on kuitenkin oikea asenne ja kyky tehdä tulosta.
Mitä tarjoamme sinulle?
Kattavan tuotetietoperehdytyksen työsi mahdollistamiseksi.
Erinomaiset ansaintamahdollisuudet.
Saat käyttöösi alan parhaat työkalut asiakashankintaan ja kaupantekoon.
Toimintamallimme mukaisesti yrityksemme palvelupäälliköt so