Haemme erityisopettajaa päätoimisen tuntiopettajan tehtävään, jossa opetustunteja viikossa on 16. Erityisopettajan tehtävä sijoittuu Kaisaniemen ala-asteelle ja Töölön ala-asteelle.
Erityisopettaja antaa oppilaille ryhmäkohtaista tukea. Lisäksi erityisopettajan antama opetus kohdistuu oppilaskohtaisena tukitoimena toteutettavaan kokoaikaiseen pienryhmäopetukseen yksittäisissä oppiaineissa. Tällöin erityisopettaja vastaa ko. oppiaineen arvioinnista. Työnkuvaan kuuluu erityispedagoginen konsultaatio, joka toteutuu erillisten, yhteisten keskustelujen kautta sekä samanaikaisopetuksessa oppituntien aikana näyttämällä mallia ja ohjaamalla.
Miksi meille töihin?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Helsingin kaupungilla palkitsemme hyvin tehdystä työstä esimerkiksi kertapalkkioilla. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Opettajien palkkauksesta voit lukea tarkemmin osoitteessa: https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/kasvatuksen-ja-koulutuksen-ammattilaisille/perusopetuksen-ja-lukion-opettajien-palkat-ja-palkitseminen
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa: https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille
Jäikö jokin askarruttamaan? Ole meihin rohkeasti yhteydessä! Odotamme hakemustasi!
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuus määräytyy asetuksen 986/1998 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.
Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevie