Kotkan opetustoimessa on haettavana peruskoulun lehtorin viransijaisuus, opetettavana aineena kotitalous.
Kotkan opetustoimessa on haettavana peruskoulun lehtorin viransijaisuus, opetettavana aineena kotitalous, määräajaksi 18.9.2026-19.5.2027.
Viransijaisuus sijoittuu Karhulan kouluun. Karhulan koulu toimii syyslukukauden 2027 alkuun saakka kolmessa toimipisteessä. Koulussa on noin 700 oppilasta vuosiluokilla 6-9. Yleisopetuksen ryhmien lisäksi Karhulan koulussa on liikuntaan ja musiikkiin painotettua opetusta, joustavan perusopetuksen ryhmä sekä erityisluokkia. Karhulan koulu on osa valtakunnallista urheiluyläkoulujen verkostoa. Urheiluluokkien valmennus toteutetaan yhdessä Etelä-Kymenlaakson Urheiluakatemian (EKA) kanssa koulupäivien aikana.
Haemme innostavaa, kehityshakuista ja yhteistyökykyistä opettajaa, jolla on hyvät tiimityö- ja opetustaidot, hyvät tietotekniset valmiudet ja halu oppia uutta. Arvostamme kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Edellytämme halukkuutta kehittää ja toteuttaa joustavia opetusjärjestelyjä ja yhteistyötä yli oppiaine- ja vuosiluokkarajojen OPS:n tavoitteiden mukaisesti, sekä toivomme valmiutta opettaa eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulleita oppilaita.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/98 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa.
Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen ote.
Viransijaisuudessa noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa. Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Haettuun tehtävään kelpoisen opettajan tehtäväkohtainen palkka Kotkan opetustoimessa on 3461,06 €/kk ilman mahdollisia ylitunteja ja vuosisidonnaisia lisiä.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti kirjautumalla rekrytoin