.
Haemme Kainuun hyvinvointialueelle sosiaalityö ja sosiaaliohjauksen palvelualueen lapsiperheiden sosiaalityön ja vammaisten sosiaalityön palveluyksikköön vammaisten sosiaalityöhön Sotkamon toimipisteeseen sosiaaliohjaajaa 10.7.2026 alkaen.
Vammaisten sosiaalityötä tehdään koko Kainuun alueella ja hakija voi esittää toiveen viran sijoituspaikasta Kainuun hyvinvointialueella.
Vammaisten sosiaalityössä järjestetään vammaispalvelulain, omaishoidon tuen lain, perhehoitolain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaisia palveluja. Sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat soveltavat virkatehtävissään em. lakeja. Tehtävään sisältyy asiakastyötä ohjausta, neuvontaa ja arviointeja sekä viranhaltijapäätöksiä. Toimitaan asiakkaan verkostoissa ja tehdään moniammatillista yhteistyötä.
Toimimme palveluyksikössämme tiimityönmallilla. Vammaisten sosiaalityössä tiimejä ovat: arviointitiimi, lapset ja nuoret -tiimi, kotiin annettavien palvelujen -tiimi ja palveluasumisen -tiimi.
Haettavana olevan sosiaaliohjaajan virkatehtävät kohdentuvat tällä hetkellä lapset ja nuoret -tiimiin, jossa asiakkaina ovat kainuulaiset alle 26-vuotiaat vammaiset (vammaispalvelulain sekä erityishuoltolain) asiakkaat. Yhteistyötä tehdään sujuvasti omien tiimien ja muiden yhteistyökumppaneiden kesken.
Haemme virkatehtävään joustavaa ja yhteistyökykyistä henkilöä, joka sopeutuu nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja tehtäviin. Edellytämme kykyä itseohjautuvaan työskentelyyn sekä hyviä valmiuksia pari-, tiimi- ja verkostotyöhön. Työn ytimessä on edistää vammaisen henkilön itsenäistä elämää, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta yhteiskunnassa.
Vammaisten sosiaalityön sosiaaliohjaajan työ on asiakaslähtöistä, itsenäistä, palkitsevaa ja siten monipuolista. Kaipaamme juuri sinun panostasi vahvistamaan joukkoamme!
Palkkaus on Kainuun hyvinvointialueen vahvistaman tehtävän vaativuuden arvioinnin mukainen. Työ alkaa 10.7.2026.
Haastattelut pidetään viikolla 26.
Sosiaaliohjaajan kelpoisuusvaati