Tule mukaan tekijöiden joukkoon - mahdollisuuksien Turkuun!
Luolavuoren koulun Piiparin yksikköön etsitään ohjaajaa.
Koulussa järjestetään myös aamu- ja iltapäivätoimintaa.
Ohjaajan työ on osin fyysistä ja hoidollista. Oppilaat tarvitsevat ohjausta ja avustamista kaikissa päivittäisissä toiminnoissaan. Työaika on 25 tuntia viikossa.
Odotamme sinulta
positiivista ja lapsilähtöistä työotetta
hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
organisointikykyä ja oma-aloitteisuutta
rohkeutta toimia erilaisissa tilanteissa
joustavuutta arjen muuttuvissa tilanteissa
Tehtävässä menestyminen edellyttää kiinnostusta erityisen tuen oppilaiden kanssa työskentelyyn. Aiempi kokemus haastavan erityisen tuen parissa työskentelystä katsotaan eduksi. Arvostamme kokemusta tiimityöskentelystä sekä halua toimia osana moniammatillista tiimiä.
Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli kiinnostuit tehtävästä.
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammatillinen perustutkinto tai aikaisempi kouluasteinen ammatillinen tutkinto taikka ammatti- tai erikoisammattitutkinto sekä riittävä tehtävään soveltuva työkokemus.
Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle.
Työsuhteessa noudatetaan koeaikaa.
Turun kaupungin palveluksessa saat:
monipuolisia koulutusmahdollisuuksia
Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
Tyky-rannekkeen kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa.
Työpaikan osoite: Piiparinpolku 9, 20360 Tu