Oletko ammattitaitoinen, työstäsi innostunut ja erinomaiset vuorovaikutus- sekä tiimityötaidot omaava varhaiskasvatuksen ammattilainen?
Haemme Herttuankulman päiväkotiin varhaiskasvatuksen opettajaa vakituiseen työsuhteeseen 3.8.2026 alkaen.
Päiväkotimme on hyvien kulkuyhteyksien päässä. Päiväkotimme toimii kahdessa yksikössä, Kristina Stenbockinkatu 7:ssä sekä Sairashuoneenkatu 1:ssä. Haettava paikka on Kristina Stenbockinkadun uudessa yksikössä 2-5-vuotiaiden ryhmässä. Meillä on lämmin lapsia kunnioittava ilmapiiri. Ilo ja yhdessä toimiminen sekä vahva pedagogiikka ovat päiväkotimme kantavia toiminta-ajatuksia.
Odotamme sinulta pedagogista ja lapsilähtöistä työotetta, oma-aloitteisuutta, hyviä ryhmänhallintataitoja, kykyä johtaa tiimiä sekä halua kehittää työtäsi aktiivisesti. Jos olet valmistumassa nyt keväällä, otamme sen myös huomioon.
Saamme tukea työskentelyymme mm. seuraavista asioista:
mahdollisuus työnohjaukseen
yhteistyö alueellisen sosionomin kanssa
digitutori on apunamme
päiväkodissa toimii päiväkodin erityisopettaja
Haluamme tarjota lapsille turvallisen ja lämpimän oppimisympäristön, jossa he saavat kasvaa ja kehittyä leikin, liikkumisen, tutkimisen, taiteen ja muun monipuolisen toiminnan kautta. Lapsen kohtaaminen ja arvostaminen ainutlaatuisena ihmisenä on meille tärkeä asia!
Tervetuloa joukkoomme, odotamme sinua!
Kelpoisuusvaatimus määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) § 26 / 27 mukaan.
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai jota on täydennetty mainituilla opinnoilla.
Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:
monipuolisia koulutuksia
Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäm