Tule Treduun rakennusalan tuntiopettajaksi!
Ammatillista etumatkaa - Rohkee, Retee ja Reilu Tredu. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta tai aikuista. Henkilöstöä on noin tuhat. Tredu palvelee yrityksiä henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Koulutamme osaavia työntekijöitä ja opiskelijoita oppisopimuksella ja koulutussopimuksella. Aikuisille kohdennamme täsmällisiä, työelämän osaamistarpeeseen vastaavia koulutuksia. Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan sekä jatkuvan haun, että yhteishaun kautta. Lisäksi Tredu järjestää Tampereella aikuisten perusopetusta. Koulutus on suunnattu yli 17-vuotiaille henkilöille, joilla peruskoulu on kesken tai jotka haluavat täydentää aiempia opintojaan.
Haemme ammattitaitoista rakennusalan tuntiopettajaa virkasuhteeseen ajalle 1.8.2026- 31.7.2027. Pääasiallinen toimipiste palvelussuhteen alkaessa on Tredun Hepolamminkadun kampus.
Tehtäviisi kuuluu talonrakentamisen opettaminen omakotitalotyömailla, kaikki eri rakennusvaiheen työt ja erityisesti hirsirakentaminen. Tehtäväsi sijoittuvat erilaisiin oppimisympäristöihin mukaanlukien oppilaitoksen omat talotyömaat. Työhösi liittyvät myös oppilashallintojärjetelmän kirjaukset, työssäoppimisten järjestelyt ja opetuksen kehittäminen työnantajan ohjeiden mukaisesti.
Kelpoisuusvaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun asetuksen (A 986/1998 § 13, muutettu 1150/2017) mukainen ammatillisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuus. Koska opetustehtävä edellyttää erityisen vahvaa käytännön ammattitaitoa rakennusalan työtehtävistä, kelpoiseksi katsotaan myös alan soveltuva erikoisammattitutkinto, pedagogiset opinnot ja vähintään viiden vuoden työkokemus opetettavalta alalta. Kyseinen tehtävä edellyttää vähintään C-luokan ajo-oikeutta.
Sinulta odotetaan käytännön työkokemusta hirsirunkoisten pientalojen uudisrak