Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Etelä- Leppävaaraan alue

EspooCompetitive0 applicants

About this role

Tervetuloa laaja-alaiseksi varhaiskasvatuksen erityisopettajaksi loistavaan joukkoomme!

Tule meille varhaiskasvatuksen erityisopettajaksi vakinaiseen työsuhteeseen Etelä- Leppävaaraan!

Työkokonaisuus, johon haetaan laaja-alaista varhaiskasvatuksen erityisopettajaa, on Vermon ja Lipunkantajanpolun päiväkotien muodostama kokonaisuus. Työkokonaisuutta tarkastellaan vuosittain.

Varhaiskasvatuksen erityisopettajan työ on monipuolista ja innostavaa. Työn tarkoituksena on tukea lapsen osallisuutta ja onnistumisen kokemuksia sekä mahdollistaa inkluusion toteutumista lapsiryhmässä.

Laaja-alaisena varhaiskasvatuksen erityisopettajana toimit pedagogiikan ja erityispedagogiikan asiantuntijana. Osallistut lasten tuen suunnitteluun, arviointiin, toetuttamiseen ja seurantaan yhteistyössä kasvatusyhteisön, huoltajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Työssäsi painottuu lapsiryhmissä työskentely mallittamista, havainnointia ja samanaikaisopettajuutta hyödyntäen sekä erityispedagogisten menetelmien ohjaaminen henkilöstölle. Huoltajien kuuleminen lapsen tuen hallintopäätöksissä on osa työtäsi. Olet mukana kehittämässä pedagogiikkaa ja inklusiivisia toimintatapoja.

Keskiössä ovat lasten yksilölliset tarpeet ja turvallisen toimintaympäristön luominen, jotta jokaisen lapsen on hyvä kasvaa ja oppia uutta omien taitojensa ja vahvuuksiensa mukaan.

Tukenasi ovat varhaiserityiskasvatuksen koordinaattori, hallinnollinen esihenkilö, säännölliset veo-tapaamiset sekä pienalueemme laaja-alaisista varhaiskasvatuksen erityisopettajista ja hallinnollisesta esihenkilöstä koostuva tiimi.

Yksiköissämme johtotiimiin kuuluvat yksikön johtaja, varajohtaja tai apulaisjohtaja, laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä kieli- ja kulttuuriopettaja. Yksikön opetiimissä linjataan ja kehitetään pedagogiikkaa yhdessä.

Uutena työntekijänä sinulle nimetään alueelta kokenut lveo vertaistuutoriksi.

Espoon kaupunki työnantajana mahdollistaa laajan täydennyskoulutustarjonnan, perehdytyksen ja alue

EU Requirements

Job Details

Posted9 June 2026
Closes9 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Etelä- Leppävaaraan alue at Espoon kaupunki | EuroTalent AI