Myymäläpäällikkö Turkuun

TurkuCompetitive0 applicants

About this role

Etsimme nyt syksyllä 2026 Turkuun avattavaan myymäläänMyymäläpäällikköä

Myymäläpäällikkönä PuuilossaMyymäläpäällikkö toimii koko myymälän henkilökunnan hallinnollisena sekä operatiivisena lähiesihenkilönä. Työpäivät kuluvat myymälässä yhdessä henkilökunnan kanssa ja lisäksi työtehtäviin kuuluu muun muassa myynnin ja tunnuslukujen seuranta, tiimin perehdyttäminen ja valmentaminen, rekrytoinnit sekä myymälän työvuorojen suunnittelu.

Myymäläpäällikön tehtävänä on kasvattaa myymälän myyntiä sekä johtaa ja organisoida kaikkia myymälän toimintoja siten, että jokainen tiimiläinen on motivoitunut ja sitoutunut tekemään parhaansa. Johtaminen tapahtuu myymälän arjessa. Myymäläpäällikkö ohjaa, tukee ja varmistaa sujuvan arjen toteutumisen.

Meillä johdetaan empaattisesti sekä ongelmanratkaisukeskeisesti, jotta tiimiläiset voivat kehittyä omassa työssään. Vuorovaikutteinen palautekulttuuri on osa meidän arkeamme. Huomioimme toistemme onnistumiset ja uskallamme puhua myös asioista, joita voimme tehdä paremmin. Arjessa annetaan palautetta, jonka avulla henkilökunnan ammattitaito kasvaa ja tiimin työskentely tehostuu. Myymäläpäällikkö kehittää myös omaa toimintaansa saamansa palautteen avulla.

Mitä Puuilo tarjoaa Sinulle?Monipuolisen ja vastuullisen tehtävän Tässä tehtävässä sinulla on mahdollisuus käyttää ja kehittää laajasti omaa osaamistasi.

Kasvuyhtiön tarjoamat mahdollisuudet Meillä pääset osaksi menestyvää ja nopeasti kasvavaa yritystä, joten pääset omalla toiminnallasi vaikuttamaan yhtiön kehitykseen ja kasvuun.

Kattavan perehdytyksen Saat perusteellisen perehdytyksen tehtävääsi, jotta voit aloittaa työskentelyn vahvalla pohjalla. Panostamme siihen, että tunnet olosi tervetulleeksi ja saat tukemme uusiin haasteisiin.

Ammatillista valmennusta ja kouluttautumismahdollisuuden Panostamme henkilöstömme ammatilliseen kehittymiseen tarjoamalla erilaisia kouluttautumismahdollisuuksia. Lisäksi valmennamme esihenkilöitämme säännöllisesti, jotta jokaisella olisi parhaat työk

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...