Pelastusryhmänjohtaja

PoriCompetitive0 applicants

About this role

Pelastusryhmänjohtajan tehtävänä on johtaa vuorollaan paloaseman palvelutuotantoa. Hän huolehtii vuorollaan hälytysvalmiudesta kaikkina aikoina. Hälytysvalmiuden ylläpitämiseen kuuluu myös tehtävän jälkeisen huollon sekä viikkotarkastuksien valvominen.

Pelastusryhmänjohtaja toimii työnantajan edustajana johtaen vastuullaan olevan työvuoron ja aseman toimintaa hälytys- sekä asemapalvelussa sekä hallinnollisissa esihenkilötehtävissä. Pelastusryhmänjohtaja osallistuu pelastustoiminnan ja ensihoidon (ensivaste) tehtäville. Pelastusryhmänjohtaja osallistuu lisäksi onnettomuuksien ehkäisytyöhön suorittamalla valvontakäyntejä sekä antamalla turvallisuuskoulutusta kuntalaisille.

Kelpoisuusvaatimuksena on valtioneuvoston asetuksen 407/2011 § 6:n mukainen kelpoisuus (alipäällystö). Lisäksi edellytetään BC-luokan ajokortti/ajo-oikeus, sekä pelastusryhmänjohtajalta vaadittavaa hyväksyttyä savusukelluskelpoisuutta.

Eduksi luetaan kokemus pelastusryhmänjohtajan tehtävistä.

Palkkaus- ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät HYVTES, liite 7 Teknistä alaa koskevan sopimuksen mukaan. Tehtäväkohtainen palkka 3112,93 € (+ 41% kokonaispalkka).

Viran ensisijainen sijoituspaikka on Kankaanpään paloasema. Pelastusryhmänjohtajat toimivat paikallisesti sovitun aiemman poikkeusluvan mukaisessa työajassa, jossa säännöllisen työvuoron pituus on enintään 24 tuntia ja säännöllinen työaika keskimäärin 42 tuntia viikossa.

Vakituiseen tai yli vuoden mittaiseen virkasuhteeseen valittu ohjataan työterveyshuollon terveystarkastukseen virkasuhteen alussa. Ennen valintaa hakijan tulee antaa suostumus turvallisuusselvityksen hankkimiseen. Valinnassa noudatamme 6 kuukauden koeaikaa.

Virkahaastattelut pidetään Kankaanpään tai Kanta-Porin paloasemalla 17.-18.6.2026.

Tehtävä alkaa 3.8.2026 tai sopimuksen mukaan.

Hakemukset lähetetään ensisijaisesti sähköisesti työpaikkailmoitukselta löytyvän linkin kautta.

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Pelastusryhmänjohtaja at Satakunnan hyvinvointialue | EuroTalent AI