Porin kaupunki hakee kolmea perusopetuksen oppilaanohjaajaa vakituiseen virkasuhteeseen 1.8.2026 alkaen.
Porin kaupunki vahvistaa ohjausta ja avaa haettavaksi oppilaiden sujuvan koulupolun tukemiseksi 3 perusopetuksen oppilaanohjaajan virkaa. Yhden viran Kaarisillan yhtenäiskouluun ja kaksi virkaa Länsi-Porin kouluun. Hakulomakkeella voit valita koulun/koulut, joihin haet.
Tehtävä sisältää henkilökohtaista ja ryhmämuotoista ohjausta, opinto-ohjauksen opetusta sekä nivelvaiheiden tukea yhteistyössä huoltajien, oppilaitosten ja muiden toimijoiden kanssa.
Kaarisillan yhtenäiskoulun viran tehtävään kuuluu lisäksi osallistuminen Porin kaupungin ohjauksen rakenteiden ja toimintatapojen kehittämiseen sekä mahdollisesti hanketyöhön, erityisesti ohjauksen ja oppilaan tuen kehittämiseen liittyvissä projekteissa.
Virat täytetään 1.8.2026 alkaen.
Meillä et jää yksin, vaan pääset mukaan ammattitaitoiseen, kehittämismyönteiseen opinto-ohjaajaporukkaan. Kehitämme perusopetustamme lähikouluperiaatteen mukaisesti, ja meillä on vahva digitaalinen painotus opetuksessamme. Kannustamme sinua myös oman osaamisesi kehittämiseen.
Kaarisillan yhtenäiskoulu on noin 450 oppilaan monikulttuurinen yhtenäiskoulu. Oppilaita on esikouluikäisestä 16-vuotiaaksi saakka, yli 25 eri maasta. Koulussa on henkilöstöä noin 60, opettajia, ohjaajia ja oppilashuollon asiantuntijoita. Koulussamme oppilaat saavat vaikuttaa, osallistua ja suunnitella yhdessä henkilökunnan kanssa. Opetussuunnitelmaa toteutetaan monipuolisesti koulun toimintakulttuurissa. Kaarisillan yhtenäiskoulu sijaitsee keskustan tuntumassa upean Kirjuriluodon vieressä, kauniissa puistomaisessa ympäristössä. Koulurakennus on uusi. Nämä puitteet mahdollistavat monimuotoisen ja oppilaslähtöisen opetuksen. Virkaan saattaa sisältyä jatkossa myös toisen koulun oppilaiden ohjausta tai kuntatasoista kehittämistä, esimerkiksi kunnan monikielisten oppilaiden ohjaamiseen ja sen kehittämiseen liittyen.
Länsi-Porin koulu on Porin Vähärauman ka