Tervetuloa Oma Hämeeseen - paikkaan, missä intohimosta, rohkeudesta ja välittämisestä syntyy merkityksellinen työ. Meillä avautuu ovi monipuolisiin työmahdollisuuksiin!
Kanta-Hämeen perheoikeudellisessa yksikössä on haettavana lastenvalvojan viransijaisuus ajalle 3.8.2026-31.7.2027. Yksikkö tuottaa perheoikeudelliset palvelut kaikille Kanta-Hämeen kuntien asukkaille. Toimipisteemme sijaitsevat Hämeenlinnassa, Riihimäellä ja Forssassa. Nyt haettavan lastenvalvojan pääasiallinen toimipiste sijaitsee Hämeenlinnassa, mutta työhön voi sisältyä tapaamisia myös Riihimäellä ja tarvittaessa Forssassa. Etätyö on mahdollista noin yhtenä päivänä viikossa.
Kanta-Hämeen perheoikeudellisessa yksikössä työskentelee tällä hetkellä yhteensä 5 lastenvalvojaa, 2 sosiaalityöntekijää, 2 palvelusihteeriä ja lähijohtaja. Lastenvalvoja- ja olosuhdeselvityspalveluiden lisäksi perheoikeudellinen yksikkö vastaa valvottujen ja tuettujen tapaamisten ja valvottujen vaihtojen sekä adoptioneuvonnan järjestämistä.
Lastenvalvojan tehtäviin kuuluu lapsen huoltoa, asumista, tapaamista ja elatusta koskevien sopimusten vahvistaminen, eroneuvonta sekä avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten vanhemmuuden selvittäminen. Vanhempien elatuskyvyn arviointi ja elatusapulaskelmien laatiminen on keskeisessä osassa lastenvalvojan työssä. Tarvittaessa työtehtäviin voi kuulua myös olosuhdeselvitysten laatimista tuomioistuimille lapsen huoltoa, asumista ja tapaamista koskevissa riita-asioissa. Työssä on mahdollista toimia myös perheasioiden sovittelijana.
Lastenvalvojan työ edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä hyvää suullista ja kirjallista ilmaisua. Tämän lisäksi toivomme sinulta itsenäistä ja oma-aloitteista työskentelyotetta sekä positiivista ja kehittämismyönteistä asennetta. Edellytämme sinulta sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukaista sosiaalityöntekijän pätevyyttä tai tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa.
Toivomme, että sinulla on aikaisempa