Tule korkeakouluharjoittelijaksi Kaarinan maankäytön vastuualueelle!
Haemme 1-3 korkeakouluharjoittelijaa Kaarinan kaupungin kaavoitusyksikköön!
Kaarinan kaavoitusyksikkö vastaa mm. kaupunkisuunnittelusta, asemakaavoituksesta ja yleiskaavoituksesta. Maankäytön asiantuntijamme suunnittelevat kasvavaa kaupunkia uusien asuin-, työpaikka- ja virkistysalueiden muodossa sekä taajamia täydentäen. Kaavoitus on osa maankäytön vastuualuetta, joka esimerkiksi palvelee kuntalaisia ja rakentajia suorittamalla mittauksia, tonttien lohkomisia ja muita kiinteistöön liittyviä tehtäviä.
Kaavoituksen yksikössä työskentelevät kaupunkikehitysjohtaja, kaupunginarkkitehti, kaavoitusarkkitehti, kaksi kaavasuunnittelijaa, kaavoitusavustaja, maankäytön suunnittelija ja maankäytön asiantuntija.
TEHTÄVÄSI
Harjoittelijan tehtävät määritellään tehtävään valittavan osaamisen ja opintojen vaiheen mukaisesti. Tehtäviin voisi kuulua esimerkiksi asemakaavojen viitesuunnitelmien ideoimista; kaavahankkeen lähtötietojen keräämistä, analysointia ja dokumentointia; kaavahankkeisiin liittyvien asukaskyselyiden laatimista; suunnitelma-aineiston visualisointia; alueellisen väestösuunnitteen seurantaa sekä kaupungin yhteisten paikkatietoaineistojen päivitystä.
Suunnitteluohjelmistona käytössämme on AutoCAD-pohjainen AS Area Pack ja paikkatietojärjestelmänä Trimble. Lisäksi käytössämme on QGIS erilaisia paikkatietoanalyysejä varten.
Työaika on 36,25 h/viikko ja harjoittelijalle maksettava palkka on 1800 €/kk. Harjoittelija työskentelee pääosin Kaarinan keskustassa sijaitsevalla toimistolla, osoitteessa Oskarinkatu 4.
Harjoittelun pituus on sovittavissa 1-3kk. Harjoittelun ajankohta on sovittavissa aikavälille lokakuu 2026 - toukokuu 2027. Haemme ensisijaisesti opiskelijaa, jolla on oikeus korkeakoulun myöntämään harjoittelutukeen, mutta harjoittelutuen puuttuminen ei estä valituksi tulemista.
MITÄ ODOTAMME SINULTA
Työharjoitteluun voivat hakeutua yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat sovelt