Kallaveden seurakunnan 1. seurakuntapastorin viransijaisuus ajalle 4.8.2026-31.1.2027, diakonia ja aluetyö, on haettavana, hakuaika päättyy 14.6 klo 24. Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli antaa virkaan viranhoitomääräyksen kokouksessaan 25.6.2026.
Viran sijaisuuteen kuuluu diakonia- ja aluepapin tehtävät, sekä yleinen seurakuntatyö isossa seurakunnassa. Kallaveden seurakunnan alue on laaja ja viranhoitamisessa tarvitaan omalla autolla liikkumista, joten oman auton käyttö on välttämätöntä.
Virkapaikka on Kallaveden kirkko, mutta tilaisuuksia ja toimituksia on myös eteläisen Kuopion maaseudulla, Karttulassa ja Maaningalla.
Viransijaisuuteen valitun tulee esittää rikosrekisteriote, jonka laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä vaatii, koska papin tehtäviin sisältyy työskentelyä lasten ja nuorten kanssa. Tehtävään valitun tulee esittää myös hyväksyttävä lääkärintodistus (T-todistus). Valittavan on oltava Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen.
Viran palkkaus on vaativuusryhmän 601 mukainen. Lisäksi maksetaan mahdollista työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää ja mahdollisesti henkilökohtaista suorituslisää. Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymä tarjoaa EpassiFlex -etuuden, lounaspassin sekä työterveyspalvelut. Seurakuntayhtymällä on Ympäristödiplomi.
Tehtävään haetaan viimeistään 14.6.2026 klo 24 mennessä KirkkoRekry-hakupalvelun kautta (kirkkorekry.fi). Hakemukseen on liitettävä nimikirjanote.
Haastattelut järjestetään 17.6.2026 klo 16-18 Kallaveden kirkolla (Rauhalahdentie 21, 70780 Kuopio). Kallaveden seurakuntaneuvosto tekee esityksen virkaan valittavasta Kuopion hiippakunnan Tuomiokapitulille kokouksessaan 17.6.2026.
Kuopion hiippakunta tekee päätöksen viransijaisuuteen valittavasta kokouksessaan 25.6.2026
https://www.kuopionseurakunnat.fi/kallaveden-seurakunta https://www.kuopionseurakunnat.fi/
Lisätietoja virasta antavat Kallaveden seurakunnan vt. hallintokappalainen Marjukka Borgman, puh 040 4848 365 ja kirkkoher