Biologian, maantieteen ja terveystiedon lehtorin vanhempainvapaan sijaisuus, Kontiolahden lukio

KontiolahtiCompetitive0 applicants

About this role

Haemme osaavaan joukkoomme Kontiolahden kunnan lukiokoulutukseen vanhempainvapaan sijaista määräaikaiseen biologian, maantieteen ja terveystiedon lehtorin virkasuhteeseen ajalle 10.8.2026-5.6.2027. Hakuaikaa on jatkettu, aiemmin tehtävää hakeneet hakijat otetaan automaattisesti huomioon.

Kontiolahden lukio on noin 200 opiskelijan oppilaitos. Opetuksessa hyödynnetään vahvasti modernia opetusteknologiaa ja digitaalisia oppimateriaaleja. Erilaisten digitaalisten oppimisalustojen käyttötaito, opiskelijoiden ohjaaminen ja opiskelussa tukeminen ovat keskeinen osa opettajan työtä lukiossamme.

Tehtävään kuuluu lukion biologian, maantieteen ja terveystiedon opetus, opiskelijoiden valmentaminen ylioppilaskirjoituksiin sekä lukion ryhmänohjaajan tehtävät.

Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytetään asetuksessa lukion opetustoimen henkilöstön kelpoisuusehtojen (asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998) mukaisia opintoja niin, että tehtävän pääopetusaineista toisessa eli biologiassa tai maantieteessä tulee olla suoritettuna syventävät opinnot ja muissa opetusaineissa vähintään aineopinnot. Edellytämme myös opetuskokemusta lukiokoulutuksessa tehtäviin kuuluvissa opetettavissa aineissa.

Eduksi katsotaan kokemus ylioppilaskokeiden alustavasta arvioinnista. Eduksi katsotaan myös monipuoliset TVT-taidot ja osaaminen sähköisten oppimateriaalien käytössä. Arvostamme hakijoiden hyviä työyhteisötaitoja, laajaa ja monipuolista pedagogista osaamista sekä taitoja ohjata opiskelijaa hänen henkilökohtaisella opiskelupolullaan.

Tehtävä on haettavissa sähköisesti 16.6.2026 klo 17.00 asti. Haastatteluun kutsumme erikseen.

Virkaa täytettäessä otetaan huomioon ainoastaan kelpoiset hakijat. Kelpoisuus tehtävään määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka virkasuhteen alussa on 3458,71 €.

Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelev

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...