Iltapäivätoiminnan ohjaaja, perhevapaan sijaisuus

KauniainenCompetitive0 applicants

About this role

Haemme motivoitunutta iltapäivätoiminnan ohjaajaa perhevapaan sijaisuuteen Kauniaisten peruskouluun. Tehtävässä suunnittelet ja ohjaat lasten arkea yhdessä tiimin kanssa sekä luot turvallisen ja mielekkään toimintaympäristön.

Haemme vastuullista ja motivoitunutta iltapäivätoiminnan ohjaajaa perhevapaan sijaisuuteen Kauniaisten peruskouluun, Mäntymäen opetuspisteeseen ajalle 3.8.-22.12.2026.

Työaika on pääosin klo 12-17 ja viikkotyöaika on 20-25 tuntia sopimuksen mukaan.

Iltapäivätoiminnan ohjaajana vastaat mielekkään, turvallisen ja hyvin toimivan toiminnan järjestämisestä lapsille. Suunnittelet ja toteutat toimintaa yhdessä muiden ohjaajien kanssa sekä edistät positiivista ja osallistavaa toimintaympäristöä.

Työtehtäviin kuuluu muun muassa:

päivittäisen toiminnan suunnittelu ja toteutus lapsille

yhteistyö muiden ohjaajien, koulun henkilöstön ja lasten huoltajien kanssa

osallistuminen toiminnan kehittämiseen yhdessä tiimin kanssa

Työ on monipuolista, ja sinulla on mahdollisuus hyödyntää omia vahvuuksiasi esimerkiksi liikunnan, kuvataiteen, musiikin, kädentaitojen tai mediakasvatuksen parissa. Saat perehdytyksen tehtäviin sekä tukea iltapäivätoiminnan tiimiltä, johon kuuluvat vastaavat ohjaajat, koulun muu henkilöstö sekä iltapäivätoiminnan koordinaattori.

Pätevyysvaatimukset

Kelpoisuus toimia iltapäivätoiminnan ohjaajana on henkilöllä, joka:

1. on suorittanut tehtävään soveltuvan korkeakoulututkinnon, opistotasoisen tutkinnon, ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aiemmat opinnot, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon ja jolla on koulutuksen tai kokemuksen kautta osoitettu kyky ohjata lapsiryhmiä, tai

2. on kelpoinen antamaan luokanopetusta, esiopetusta, erityisopetusta tai aineenopetusta taikka toimimaan opinto-ohjaajana

(opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen 115/2004, 9 a § mukaisesti).

Tehtävä edellyttää aitoa kiinnostusta työskentelyyn lasten kanssa sekä kykyä ohjata lapsiryhmiä positiivisella ja

Responsibilities

  • päivittäisen toiminnan suunnittelu ja toteutus lapsille
  • yhteistyö muiden ohjaajien, koulun henkilöstön ja lasten huoltajien kanssa

Requirements

  • osallistuminen toiminnan kehittämiseen yhdessä tiimin kanssa

EU Requirements

Job Details

Posted13 June 2026
Closes13 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Iltapäivätoiminnan ohjaaja, perhevapaan sijaisuus at Kauniaisten kaupunki | EuroTalent AI