Varhaiskasvatuksen opettaja, Ilpoisten päiväkoti

TurkuCompetitive0 applicants

About this role

Etsimme joukkoomme yhteen hiileen puhaltavaa ja joustavaa varhaiskasvatuksenopettajaa.

Meille tärkeää on lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen ja oppimisen edellytysten tukeminen turvallisessa, kannustavassa ja positiivisessa ilmapiirissä sekä avoin ja keskusteleva vuorovaikutus vanhempiin sekä henkilökunnan kesken.

Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutus- ja ryhmätyöskentelytaitoja sekä pedagogista ja lapsilähtöistä työotetta. Sinulla on myös kyky kohdata niin lapset kuin aikuisetkin sensitiivisesti ja omaat ratkaisukeskeisen asenteen haasteita kohdatessasi.

Päiväkodissamme toimii kahdeksan ryhmää kahdessa eri toimipisteessä. Ilpoisissa pääset mukaan ammatilliseen ja yhteen hiileen puhaltavaan työyhteisöön, jossa lapsia kannustetaan osallisuuteen leikin, luovuuden ja liikunnan keinoin. Metsä ja luonto lähiympäristössä tarjoavat inspiroivan lisän oppimisympäristöömme. Kävellen pääsemme Ilpoisten koulun kentälle, lähipuistoon ja kirjastoon. Lähimmältä bussipysäkiltä vielä pidemmälle.

Kelpoisuusvaatimus määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) § 26 / 27 mukaan.

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai jota on täydennetty mainituilla opinnoilla.

Tehtävään valitun on toimitettava selvitys terveydentilastaan (KVhL 7 §) ennen palvelussuhteen alkamista ja rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:

monipuolisia koulutuksia

Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin

Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esi

Responsibilities

  • monipuolisia koulutuksia
  • Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin

Requirements

  • Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin

EU Requirements

Job Details

Posted13 June 2026
Closes13 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Varhaiskasvatuksen opettaja, Ilpoisten päiväkoti at Turun kaupunki | EuroTalent AI