HR Administrator

HelsinkiCompetitiveHybrid0 applicants

About this role

Haluatko olla mukana muuttamassa elintarvikealaa positiivisesti? Jos vastaat kyllä, Cerealia on sinua varten, sillä me yhdistämme liiketoiminta-ajattelun ja ihmisten edun. Visiomme on kasvaa pohjoismaiden johtavaksi elintarvikealan toimijaksi. Olemme osa Lantmännenia, joka on suuri kansainvälinen toimija. Yhdessä me inspiroimme ja kannustamme toisiamme eteenpäin – ja haluamme sinun olevan osa matkaamme!

Haemme noin vuoden kestävään perhevapaasijaisuuteen osaajaa HR Administrator -rooliin. Tehtävässä päävastuualueesi on päivittäisten HR asioiden hoitaminen ja hallinnointi, esihenkilöiden tuki arkipäiväisissä tilanteissa sekä HR:n liittyvien ohjeistusten ajantasaisuuden varmistaminen. Työssäsi sinun tulee tuntea, ottaa selvää ja olla valmis opiskelemaan myös oma-aloitteisesti meidän olemassa olevia käytäntöjä, toimintaohjeita ja työehtosopimuksia, joita noudatamme sekä työlainsäädäntöä. Lisäksi sinulla on hyvä perusymmärrys HR prosesseista. Uskallat kysyä ja kyseenalaistaa, ymmärrät miten pienet asiat linkittyvät suurempiin kokonaisuuksiin. Pääset myös työskentelemään erilaisten projektien parissa.

Työskentelet tiiviisti muun HR tiimin kanssa ja tärkeimmät sidosryhmät työssäsi ovat organisaation esihenkilöt, ulkoistettu palkanlaskenta sekä HR kollegat konsernissa. Työskentelytapasi on järjestelmällinen ja tarkka. Olet itseohjautuva ja toimeen tarttuva, tunnistat oman osaamisesi laajuuden ja tiedät milloin pyytää apua. Tehtävässä pääset myös ohjaamaan ja kouluttamaan esihenkilöitä ja henkilöstöä olemassa oleviin toimintatapoihin.

Ensisijainen työpisteesi on Helsingin Salmisaaressa, pääkonttorillamme, mutta tehtävässä vieraillaan säännöllisesti tuotantolaitoksillamme Kotkassa ja Hyvinkäällä. Luonnollisesti työskentelemme myös hybridimallilla työtehtävien niin salliessa. Toivomme, että pääset aloittamaan työssä elokuussa 2026.

Vastuut:

Vastaat palkanmaksuprosessista

Toimit HR järjestelmien pääkäyttäjänä ja käyttäjien kouluttajana

Vastaat työsuhdetietojen ajantasais

EU Requirements

Job Details

Posted13 June 2026
Closes13 July 2026
Work ModeHybrid

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

HR Administrator at Lantmännen Cerealia Oy | EuroTalent AI