Tule Alasenjärven peruskouluun ajalle 10.8.2026 - 5.6.2027 LUOKANOPETTAJAN viransijaisuuteen.
Koulumme aloittaa elokuussa -26 uudessa Myllypohjan monitoimitalo Vireessä, jossa vireys näkyy arjessa: meillä on innostusta ja yhdessä tekemisen tahtoa.
Etsimme 5. luokalle luokanopettajaa, joka arvostaa myönteistä työilmapiiriä ja sujuvaa yhteistyötä lähikollegoiden kanssa. Toivomme sinulta vahvoja yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta sekä kykyä kehittää ja toteuttaa uusia, toimivia ratkaisuja työssäsi. Lisäksi sinulla on monipuoliset, ratkaisukeskeiset taidot tiimityöskentelyyn. Menestyt tehtävässä erityisesti innostuneella asenteella ja hyvillä vuorovaikutustaidoilla.
Alasenjärven peruskoulu tarjoaa monipuolisen oppimisympäristön sekä yleisopetuksessa että luokkamuotoisessa erityisopetuksessa opiskeleville alakoululaisille, yhteensä noin 440 oppilaalle. Monitoimitalossa toimii myös Ahtialan kirjasto ja Alasenjärven päiväkoti. Tilamme mahdollistavat joustavat, ryhmiteltävät ja pedagogisesti muunneltavat opetustilat. Toimintakulttuurissamme haluamme tukea yhdessä toimimista ja tekemistä sekä kohtaamisia koulupäivän aikana.
Kelpoisuusvaatimuksena on luokanopettajan kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole tehtävä voidaan täyttää hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan.
Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa.
Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 8.6.2026 klo 15.00.
Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme a