Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa päiväkoti päiväkoti Ratikkaan Taka-Töölöön.
Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa päiväkoti päiväkoti Ratikkaan Taka-Töölöön. Päiväkoti Ratikassa on kuusi lapsiryhmää, joiden tilat ovat pedagogisesti toimivia 2025 valmistuneen remontin myötä.
Ratikassa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että jokainen lapsi, huoltaja ja henkilöstön jäsen kokevat olevansa tärkeä osa päiväkodin yhteisöä. Pidämme tärkeänä avointa, sensitiivistä ja psykologisesti turvallista vuorovaikutuskulttuuria, johon koko yhteisömme sitoutuu. Vaalimme toiminnassamme myötätuntokulttuuria ja suhtaudumme kaikkiin yhteisömme jäseniin lämpimästi. Näin luomme turvallisen oppimisympäristön, jossa kaikilla on hyvä olla.
Pedagogiikassamme korostuvat lapsilähtöisyys ja leikki. Rakennamme oppimisympäristömme leikkiin inspiroiviksi ja muokkaamme niitä aktiivisesti toimintakauden aikana.
Toivomme, että olet innostunut ja motivoitunut tekemään maailman tärkeintä työtä. Lisäksi arvostamme rauhallista, innostunutta ja ratkaisukeskeistä työotetta. Haluamme, että viihdyt meillä ja pääset kokemaan onnistumisen tunteita työssä. Tässä tukenasi ovat esihenkilö, apulaisjohtaja ja yksikön varhaiskasvatuksen erityisopettaja.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 eur