Asiakasohjaaja, tervetuloa tiimiimme!
Kotona asumista tukevien palvelujen asiakasohjaajana tehtäviisi kuuluu kotihoidon palvelujen myöntäminen ja niiden ajantasaisuuden jatkuva arviointi yhteistyössä eri toimijoiden kanssa sekä viranhaltijapäätösten tekeminen. Pääasiallisia työtehtäviäsi ovat asiakkaiden palvelutarpeen laaja-alainen arviointi RAI-toimintakykyarviota hyödyntäen, asiakkaiden palvelujen koordinointi sekä palvelujen ajantasaisuudesta vastaaminen. Asiakasohjaajana toimit sosiaalihuoltolain 42 §:n mukaisena omatyöntekijänä kotihoidon palveluita saavalle asiakkaille. Työssäsi teet kotikäyntejä asiakkaiden luokse. Työpisteesi on virkasuhteen alkaessa Parkano-Kihniö, mutta työtilanteen mukaan työskentelyalueesi saattaa laajentua tai vaihtua.
Asiakasohjaajana työtehtäviisi tai asiakkaan tilanteeseen liittyviä muutoksia saattaa tulla nopeastikin. Muutoksiin vastaamiseen tarvitset paineensietokykyä, resilenssiä ja valmiutta mukautua erilaisiin tilanteisiin nopeasti ja joustavasti. Oman työsi lisäksi hoidat tarvittaessa myös kollegan alueen kiireelliset työtehtävät. Vastaavasti asiakastilanteiden selvittely ja arviointi saattaa kestää pidempiäkin aikoja, jolloin tarvitset pitkäjänteistä ja johdonmukaista työotetta. Tehtävässäsi ymmärrät monialaisen yhteistyön viitekehyksen ja sen merkityksen asiakkaan kokonaisuuden kannalta. Lähtökohdiltaan ja toimintakyvyltään erilaisten asiakkaiden ja heidän yksilöllisten tilanteidensa ymmärtäminen, pohtiminen ja arviointi yhteistyössä asiakkaan, hänen läheistensä ja asiakkaan palvelutarpeen kannalta olennaisten yhteistyökumppaneiden kanssa on tärkeä osa työtä. Asiakasohjaajana annat myös yleistä neuvontaa ja ohjausta asiakkaille, heidän läheisilleen sekä yhteistyötahoille. Viranhaltijan vastuusi korostuvat vaativassa sosiaalihuollon asiantuntijatehtävässä.
Kelpoisuusehtona on soveltuva sosiaali- ja/tai terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, tai aiempi opistoasteen tutkinto, jonka perusteella olet rekisteröitynyt Lupa-