Olemme NRC Group - Pohjoismaiden kunnianhimoisin infrarakentaja. Rakennamme ja kunnossapidämme kriittistä infraa ja työllistämme noin 2 000 ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Yhdistämme ihmisiä ja yhteisöjä päivittäin ja teemme sen ketterästi ja innovatiivisesti. Haemme rohkeita ihmisiä rakentamaan kanssamme infraa vastuullisesti ja vaikuttavasti - näytä meille rohkeutesi!
Haemme nyt Telematiikan työmaamestaria kestävän infran rakentamiseen ja ylläpitoon!
Työmaamestarin roolissa vastaat siitä, että kunnossapitosopimuksessa olevat asia tulevat tehdyiksi laadukkaasti ja ajallaan. Tiimisi vastuulle kuuluu kunnossapidon lisäksi verran myös saneeraus- ja rakennustehtävien hoitamista. Johdat yleensä 2-6 hengen tiimejä kohteessa ja olet itsekin valmis töihin tilanteen niin vaatiessa.
Olet etsimämme henkilö, jos olet vastuullinen, työnjohtokokemusta omaava ja sinulla on osaamista sähkön sekä mielellään myös tietoliikenteen parista. Nautit vastuullisista tehtävistä ja pidät itsenäisestä työskentelystä.
Työtehtäviisi kuuluu
Kunnossapidon, saneerauksien ja pienimuotoisen rakentamisen työnjohdolliset tehtävät
Töiden suunnitteluun ja aikataulutukseen osallistuminen
Töiden raportointi sekä dokumentointi yhdessä muun tiimin kanssa
Tärkeiden sidosryhmien kanssa yhteydenpito töiden yhteydessä
Mahdollisten alihankkijoiden koordinointi kohteessa
Päivystystehtävät
Toiminen ajoittain työmaapäällikön sijaisena
Työskentelyalueena on ensisijaisesti pääkaupunkiseutu. Tehtävässä täytyy olla valmius myös päivystyksiin sekä yötöihin.
Meillä on loistavat edut Hyvät mahdollisuudet ammatilliseen kehittymiseen
Mielenkiintoiset työtehtävät
Projektit, jotka pitävät yhteiskunnan raiteillaan
Turvallinen, osallistava ja energinen työyhteisö
Mitä odotamme sinulta?
Sähköalan koulutusta (sähköasentaja, sähköteknikko, sähkömestari, sähköalan AMK-koulutus)
Tietoliikennealan osaaminen sekä aiempi tie- ja tunnelijärjestelmäosaaminen on etu
Muutaman vuoden kokemusta relevanteista t