Etsimme asiakkaallemme elintarviketyöntekijöitä!
Sauvon Säilyke on vuonna 1962 perustettu elintarvikealan perheyritys, joka työllistää ympärivuotisesti noin 30 työntekijää. Sesonkiaikoina työntekijämäärä kuitenkin kaksinkertaistuu. Yrityksen toimintaan kuuluu vihannes- sekä sienijalosteiden valmistus korkealaatuisiksi tuotteiksi vähittäiskaupoille, suurtalouksille ja teollisuudelle. Vahvuutena ovat lähellä tuotetut tuoreet, valikoidut raaka-aineet, joista valmistetaan suomalaisella osaamisella ja perinteisellä reseptillä parhaita tuotteita. Päämääränä on valmistaa laadukkaita tuotteita, jotka vastaavat asiakkaiden toiveita ja odotuksia.
Työn kuvaus:
Työhön kuuluu elintarviketehtaan erilaisia työtehtäviä. Työtehtävät ovat pääasiassa säilyketuotteiden, kuten mauste/etikkakurkku-, sieni- ja punajuurisäilykkeiden, valmistamista, pakkaamista, purkittamista ja lähettämistä eteenpäin. Työ saattaa sisältää myös muita yleisiä elintarviketuotantoon liittyviä työtehtäviä, kuten lavoitus, lajittelu ja etiketöinti.
Työn aloitus on kesäkuun lopulla - heinäkuun alusta ja kesto elokuun loppupuoliskolle. Työ voi mahdollisesti jatkua myös pidemmälle, esim. vuoden loppuun asti. Sesonkityötä tehdään arkisin vaihdellen aamu- tai iltavuorossa. Aamuvuoro on klo 7.00-15.30 ja iltavuoro klo 15.30-23.00. Haemme henkilöitä, joilla on hyvää käytettävyyttä sesongin vuoroihin ja mahdollisesti myös kesän jälkeiseen työskentelyyn. Työpaikalle ei pääse julkisella liikenteellä, eli sinne kulkeminen vaatii auton.
Odotamme:
Toivomme reipasta ja omatoimista työotetta sekä hyvää vuorokäytettävyyttä. Aikaisempi kokemus elintarvike- tai tuotantotyöstä on plussaa, mutta ei työn edellytyksenä. Työssä tarvitaan näppäryyttä, tarkkuutta ja nopeutta sekä halua työskennellä tuotantoympäristössä elintarvikkeiden parissa. Työ on toistoja sisältävää seisomatyötä, joten hyvä peruskunto on työn edellytyksenä.
Hakijoilta toivomme voimassa olevaa hygieniapassia, auton käyttömahdollisuutta ja suomen kielen tai