Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, päiväkoti Lokki, Lauttasaari

HelsinkiCompetitive0 applicants

About this role

Puhutko sujuvaa arkiruotsia? Tule meille töihin kielikylpyryhmään!

Haemme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa vakituiseen tehtävään ruotsin kielen kielikylpyryhmään Päiväkoti Lokkiin. Kielikylvyssä ryhmän kasvattajat puhuvat lapsille ruotsia koko päivän, kaikissa arjen tilanteissa. Ruotsinkielentaitosi ei tarvitse olla äidinkielen tasoista, mutta kuitenkin niin sujuvaa, että voit puhua lapsille koko päivän ruotsia.

Päiväkoti Lokissa on seitsemän lapsiryhmää, joista kaksi on kielikylpyryhmää ja loput eri-ikäisten suomenkielisiä ryhmiä.

Toimintamme painopisteitä ovat leikki, liikkuminen ja retkeily. Pedagogiikassa painotamme myös lasten lukuvalmiuksia ja hyviä kaveritaitoja. Tulevan vuoden yksikön tavoitteiksi olemme nostaneet kiireettömän arjen ja pihapedagogiikan. Arvostamme työtämme ja ylläpidämme avointa ilmapiiriä yksikössämme. Kannustamme ja ohjaamme lapsia osallisuuteen, yhteisöllisyyteen ja toisen kunnioittamiseen, myös perheet ovat tiiviisti yhteistyössä kanssamme.

Toimintaympäristömme on yksi Helsingin parhaita, meillä on todella toimivat sisätilat sekä suuri oma piha. Lauttasaari tarjoaa myös loistavat puitteet lapsiryhmän retkeilylle ja metro mahdollistaa sujuvan työmatkakulkemisen sekä turvallisen retkeilyn lapsiryhmien kanssa.

Odotamme sinulta avointa, innostunutta työotetta, hyviä vuorovaikutustaitoja, joustavuutta sekä kykyä kohdata lapsi sensitiivisesti. Myös hyvä ruotsin kielen suullinen taito on yksi valintakriteeri.

Laita rohkeasti hakemus, tarjoamme sinulle työpaikan, jossa viihdyt pitkään. Yksikössämme on vahva osaamisen ja välittämisen kulttuuri, pidämme tärkeänä niin lasten kuin aikuistenkin henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Helsingin kaupunki tarjoaa myös hyvät henkilöstöedut pitäen sisällään mm. kattavan työterveyshuollon, monipuolisen kulttuuritarjonnan sekä mahdollisuuden henkilökohtaisiin palkkioihin.

Päiväkoti Lokki sijaitsee aivan Koivusaaren metroaseman läheisyydessä ja meillä on myös oma parkkipaikka

Varhaiskasvatuksen lastenho

EU Requirements

Job Details

Posted13 June 2026
Closes13 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...