Peruskoulun lehtori, opetettavana aineena suomen kieli ja kirjallisuus

KotkaCompetitive0 applicants

About this role

Kotkan opetustoimessa on haettavana peruskoulun lehtorin viransijaisuus, opetettavana aineena suomen kieli ja kirjallisuus.

Kotkan opetustoimessa on haettavana peruskoulun lehtorin viransijaisuus, opetettavana aineena suomen kieli ja kirjallisuus, määräajaksi 1.8.2026-31.1.2027.

Viransijaisuus sijoittuu Karhulan kouluun. Karhulan koulu toimii syyslukukauden 2027 alkuun saakka kolmessa toimipisteessä. Koulussa on noin 700 oppilasta vuosiluokilla 6-9. Yleisopetuksen ryhmien lisäksi Karhulan koulussa on liikuntaan ja musiikkiin painotettua opetusta, joustavan perusopetuksen ryhmä sekä erityisluokkia. Karhulan koulu on osa valtakunnallista urheiluyläkoulujen verkostoa. Urheiluluokkien valmennus toteutetaan yhdessä Etelä-Kymenlaakson Urheiluakatemian (EKA) kanssa koulupäivien aikana.

Haemme innostavaa, kehityshakuista ja yhteistyökykyistä opettajaa, jolla on hyvät tiimityö- ja opetustaidot, hyvät tietotekniset valmiudet ja halu oppia uutta. Arvostamme kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Edellytämme halukkuutta kehittää ja toteuttaa joustavia opetusjärjestelyjä ja yhteistyötä yli oppiaine- ja vuosiluokkarajojen OPS:n tavoitteiden mukaisesti, sekä toivomme valmiutta opettaa eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulleita oppilaita.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/98 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa.

Valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä nähtäväksi lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun (504/2002) mukainen ote.

Virkasuhteessa noudatetaan kolmen (3) kuukauden koeaikaa. Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Haettuun tehtävään kelpoisen opettajan tehtäväkohtainen palkka Kotkan opetustoimessa on 3461,06 €/kk ilman mahdollisia ylitunteja ja vuosisidonnaisia lisiä.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti kirjautumalla rekrytointijärjestelmään. Apua h

EU Requirements

Job Details

Posted13 June 2026
Closes13 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Peruskoulun lehtori, opetettavana aineena suomen kieli ja kirjallisuus at Kotkan kaupunki | EuroTalent AI