Ammatinohjaajan määräaikainen tehtävä Ravintola- ja catering alalla.
Kainuun ammattiopisto hakee matkailu- ja ravintola-alalle ammatinohjaajaa määräaikaiseen palvelussuhteeseen ajalle 1.8.2026 - 30.6.2027 tai aloitus sopimuksen mukaan.
Työtehtävinä on ohjata ja tukea ravintola ja catering- sekä matkailualan opiskelijoita opetusravintolassa, työpaikoilla ja muissa oppimisympäristöissä. Ammatinohjaaja voi toimia opettajan tai toisen ammatinohjaajan työparina tai ohjata opiskelijoita itsenäisesti esimerkiksi käytännön harjoituksissa tai tarvittaessa kirjallisissa oppimistehtävissä. Ammatinohjaajan tehtävänkuvaan kuuluu lisäksi suunnitella ja ylläpitää opetusravintolan toimintaa yhteistyössä muun tiimin kanssa.
Edellytämme hakijalta ravintola- ja catering-alan koulutusta sekä monipuolista työkokemusta erityisesti ravintolakeittiötyöstä. Edellytämme lisäksi hygieniapassia, hyviä tiimityötaitoja sekä kokemusta ohjaus- tai esihenkilötyöstä. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, kokemusta vieraskielisten opiskelijoiden ohjaamisesta sekä itsenäistä työotetta. Vähintään B-luokan ajokortti on välttämätön.
Tehtävän täyttämisessä voidaan huomioida epäpätevät hakijat, mikäli kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa ei ole.
Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote sekä erikseen pyydettäessä todistus huumausainetestistä. Tehtävässä on viiden kuukauden koeaika. Palkkaus on KVTES:n mukainen tasopalkka 2858,13 euroa + mahdolliset työkokemuslisät. Työaika on 38,25 h/vko.
Tehtävään haetaan ensisijaisesti Kuntarekryssä. Kirjalliset hakemukset lähetetään osoitteella Kajaanin kaupunki, Kirjaamo, PL 133, 87100 Kajaani. Kuoreen merkintä "Ravintola- ja catering alan ammatinohjaaja". Hakuaika päättyy '17.6.2026 klo 15.
Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungin lomautettavat ja työnteon keskeytyksen alaiset työntekijät, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot.
Kainuun ammattiopisto (KAO)
Kainuun ammattiopistoss