Koulunkäynninohjaaja, Jäälin koulu

OuluCompetitive0 applicants

About this role

Koulunkäynninohjaajan määräaikainen tehtävä Jäälin koulussa.

Haettavana on KOULUNKÄYNNINOHJAAJAN määräaikainen tehtävä Jäälin koulussa ajalle 10.8.2026 - 30.4.2027.

Koulunkäynninohjaajan tehtävä sijoittuu vaativan erityisen tuen oppilaiden luokkaan (VET-opetus). Jäälissä koulunkäynninohjaajat opettavat oppilaita yhdessä opettajan kanssa. Tehtävään kuuluu myös AP-ja IP-toimintaan osallistuminen.

Jäälin koulussa opiskelee noin 650 oppilasta vuosiluokilla 1-9. Yleisopetusryhmien lisäksi opetusta annetaan joustavan perusopetuksen JOPO- ja VALO-luokassa. Samassa kiinteistössä koulun kanssa sijaitsevat myös nuorisotilat ja kirjasto. Koulu ja nuorisotoimi toimivat yhteistyössä tukien lasten ja nuorten ehjän koulupäivän toteutumista.

Koulun vahvuudet ovat aktiivinen, kehittämishaluinen ja ammattitaitoinen henkilökunta, tiivis yhteistyö Jäälin alueen toimijoiden kanssa sekä monipuolinen lähiympäristö ja luonto.

Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, lähihoitajan tutkinto suuntautumisalana lapset ja nuoret tai muu soveltuva ammatillinen tutkinto, joka sisältää esimerkiksi pedagogisia opintoja tai kasvatus- ja ohjausalan opintoja.

Tehtävän menestyksekkään hoitamisen edellytyksenä ovat hyvät yhteistyötaidot ja oppilaan kohtaamisen taito.

Koulunkäynninohjaajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu tasopalkkajärjestelmän sekä osaamisen ja vastuun tasojen mukaisesti 2 341,57 € - 2 460,00 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista KVTES:n mukaisista tasolisistä.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä käytetään koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Ou

EU Requirements

Job Details

Posted13 June 2026
Closes13 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Koulunkäynninohjaaja, Jäälin koulu at Oulun kaupunki | EuroTalent AI