Haemme ohjaajia Ylikylän iltapäiväkerhoon.
Perusopetuksen iltapäivätoiminta on 1.-2.-luokkalaisille tarkoitettua ohjattua toimintaa heti koulupäivän jälkeen. Haettava työpaikka sijaitsee Ylikylän iltapäiväkerhossa (Pihkaporintie 1) HUOM! uusi toimipaikka(IP muuttaa ent. päiväkodin tiloihin).
Oletko joustava, oma-aloitteinen ja aidosti kiinnostunut lasten parissa työskentelystä?
Haemme alaa vastaavan koulutuksen omaavia henkilöitä, joilla on kokemusta lasten kanssa työskentelystä. Sopiva koulutus/tutkinto voi olla esim. aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja, koulunkäynninavustaja, lastenohjaaja ja nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan tutkinto tai muu vastaava. Katsomme eduksi kokemuksen erityistä tukea tarvitsevien lasten ja diabeetikoiden kanssa toimimisesta.
IP-ohjaajan tehtäviin kuuluu lapsiryhmän ohjaaminen yhdessä muiden ohjaajien kanssa päivän eri toiminnoissa (sisällä ja ulkona) sekä välipalan valmisteluun liittyvät työt. Lasten päiväohjelmaan voi kuulua vapataa leikkiä, läksyjen tekoa, ohjattua toimintaa esim. kädentaitoja ja ulkoilua.
Työhön sisältyy myös toiminnan suunnittelua sekä yhteistyötä koulun ja kodin kanssa. Oma auto on hyvä olla käytettävissä, sillä ohjaajat huolehtivat välipalatarvikkeiden ostosta omalla vuorollaan (1-2 kertaa/ kk). Työtehtäviin voi kuulua sovittaessa myös kerran viikossa iltakerhon (klo 17-18.30) ohjausta alakouluikäisille (lisäkorvaus).
Tarjoamme monipuolisen ja merkityksellisen työn 1.-2-luokkalaisten lasten parissa. Pääset suunnittelemaan toimintaa yhdessä muiden ohjaajien kanssa kanssa ja hyödyntämään omaa ammatillista osaamistasi sekä vahvuuksiasi. Tukenasi on pieni, mutta aktiivinen ja osallistuva työyhteisö.
Tehtävä on määräaikainen ja osa-aikainen (20-30h/viikko). Palkka määräytyy Neuvonta-alan TES:n (N2) mukaan ja palkassa huomioidaan kokemuslisä max 15%. Työntekijöillä on käytössä myös henkilöstöedut (e-passi). Työn kesto 3.8.2026-4.6.2027. Mahdollisuus jatkoon kesäkuussa 2027 leiriohjaajana sekä seuraavana lukuvuonna.
Tehtäv