Tule meille kollegaksi
Tavoitteenamme on, että palveluidemme toimintavarmuus ja jokainen kohtaaminen kanssamme ovat aina huippuluokkaa. Tähän tarvitsemme juuri sinun apuasi!
Etsimmekin nyt Senior System Product Owneria OP vakuutuksen alueelle Helsinkiin.
Tehtävästä
Tehtävänäsi on vastata OP Vakuutuksen palvelunhallinnan prosesseista ja järjestelmien toimintavarmuudesta, laadusta sekä häiriöttömyydestä. Huolehdit oman alueesi pilvisiirtymän toteutuksesta, osaamisen kehittämisestä, systemaattisesta suunnittelusta sekä tiekarttojen laatimisesta. Lisäksi vastaat omien sovellustesi häiriötilanneviestinnästä ja järjestelmien häiriöiden teknisestä selvityksestä ja ratkaisusta yhteistyössä tiimien ja toimittajien kanssa. Organisaatiomme uudistaa perusjärjestelmiään merkittävästi, ja tässä roolissa osallistut vakuutuksen tulevaisuuden teknologian rakentamiseen järjestelmille, joilla on pitkä elinkaari.
Palveluiden jatkuvan parantamisen ja häiriötilanteiden ennaltaehkäisemisen hengessä tunnistat yhdessä muiden alueella toimivien ammattilaisten kanssa kehittämiskohteita ja viet parannuksia käytäntöön. Työsi sisältää myös palvelutuotannon laatuun, kustannustehokkuuteen ja toimittajayhteistyön toimivuuteen liittyvää raportointia sidosryhmille.
Teemme sovellusylläpitoa tiiviissä yhteistyössä kumppaneidemme asiantuntijoiden kanssa, joten toimittajajohtaminen ja -yhteistyö monitoimittajaympäristössä on keskeinen osa työnkuvaasi. Huolehdit kunnossapitopalvelun sopimuksenmukaisuudesta ja varmistat, että toimittajayhteistyö tukee palvelun laatua, jatkuvuutta ja kustannustehokkuutta. Tämän myötä olet mukana myös hankinnoissa ja kustannusten johtamisessa.
Vastaat System Product Owner- ja Reliability Engineer -kokonaisuuden (SPO & RE) luotsaamisesta. Johdat yhteistyötä niin, että tuotannon operointi ja kehittäminen etenevät yhteisen omistajuuden, koordinaation ja kokonaisnäkemyksen varassa koko vakuutusalueen tasolla. Samalla johdat osaamisen kehittämistä - erityisesti pilvi- ja