Haemme Pirkanmaan hyvinvointialueelle terveydenhuollon sihteeriopiskelijaa harjoitteluun syksylle 2026. Meillä pääset kehittämään osaamistasi monipuolisissa työtehtävissä ja tutustumaan erikoissairaanhoidon toimintaympäristöön.
Haemme yhtä harjoittelijaa Taysin lastenneurologian yksikköön. Lastenneurologian yksikössä hoidetaan, tutkitaan ja arvioidaan 0-16 -vuotiaita lapsia ja nuoria, joilla epäillään tai on todettu aivojen tai muun hermoston toiminnan häiriöitä. Tyypillisiä sairauksia ovat erilaiset aivoperäiset kohtaukset, kehitysviivästymät sekä CP-vammat. Käynnit lastenneurologian yksikössä vaihtelevat muutaman tunnin poliklinikkakäynneistä 1-5 päivää kestäviin tutkimus- ja kuntoutusarviojaksoihin. Lastenneurologian yksikkö toimii päiväyksikkönä.
Terveydenhuollon sihteerit varmistavat omalta osaltaan potilaan hoitoketjun sujuvuuden oikea-aikaisesti ja joustavasti. Harjoittelijana pääset osaksi moniammatillista työryhmäämme ja tutustut harjoittelun aikana hoito- ja hallintoprosesseihin toiminnan eri vaiheissa. Pääset perehtymään monipuolisesti sihteerin tehtäviin, kuten lähetteiden käsittelyyn, hoitotietojen ja suoritteiden kirjaamiseen, postitukseen, muistilistojen ja tilastojen ylläpitoon, tekstien lähettämiseen, jatkohoitojen järjestelyihin, jononhallintaan sekä sanelujen purkamiseen. Työaikamuoto on päivätyö.
Toivomme sinulta:
❤️ hyviä tietoteknisiä taitoja
❤️ asiakaspalveluhenkisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja
❤️ itsenäistä ja oma-aloitteista työotetta
❤️ eduksi katsomme lähihoitajaopinnot tai muun terveydenhuollon toimintaympäristön tuntemuksen
Lisätietoja:
✨ harjoittelun kesto on 3-4 kuukautta
✨ Harjoittelu alkaa 1.9.2026
✨ harjoittelusta tehdään kanssasi harjoittelusopimus, joten edellytämme terveydenhuollon sihteerin opintoja
✨ harjoittelu on palkaton
Tule tutustumaan toimintaamme ja jätä hakemuksesi Kuntarekryssä 28.6.2026 mennessä. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja olemme sinuun yhteydessä hakuprosessin edetessä. Haastattelut j