Rikosseuraamuslaitoksen talousyksikön materiaalitiimissä on haettavana erityisasiantuntijan virka 1.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Työtehtävän kuvaus
Rikosseuraamuslaitoksen talousyksikkö vastaa viraston taloushallinnosta ja siihen liittyvästä asiantuntijatyöstä. Talousyksikössä toimii kolme tiimiä, joista yksi on materiaalitiimi.
Materiaalitiimi vastaa Rikosseuraamuslaitoksen hankintatoimen, menojen käsittelyn, ajoneuvohallinnan sekä muiden materiaalihallintoon liittyvien tehtävien asiantuntijatyöstä. Tiimi tukee viraston toimintaa varmistamalla hankintojen lainmukaisuuden, kustannustehokkuuden ja yhtenäiset toimintamallit.
Haemme kokenutta hankintatoimen erityisasiantuntijaa vahvistamaan Rikosseuraamuslaitoksen hankintaosaamista. Tehtävässä toimit vaativien hankintojen asiantuntijana sekä osallistut hankintatoimen kehittämiseen ja yhtenäistämiseen virastotasolla.
Tehtävä kattaa julkisten hankintojen koko hankintaprosessin hankintojen ennakoivasta suunnittelusta kilpailuttamiseen sekä sopimuskauden aikaiseen asiantuntijatyöhön. Työ jakautuu sisällöllisesti ja ajallisesti kahteen pääkokonaisuuteen: vaativien hankintojen kilpailuttamiseen (noin 50 %) ja hankintatoimen kehittämiseen (noin 50 %). Kilpailuttamistyössä painottuvat EU-kynnysarvon ylittävät hankinnat. Kehittämistehtävät kytkeytyvät hankintatoimelle asetettuihin tavoitteisiin, kuten kategoriajohdetun hankintatoimen edistämiseen ja yhtenäisten toimintatapojen vahvistamiseen.
Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset
Tehtävään ei ole säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.
Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito (Julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/2003, 6 • sekä Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta 290/2022, 8 •).
Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhalli