Tule meille Keusoten lännen alueelle avohuollon tiimiin, jossa sinua odottaa toisiaan tukeva ja innostava ammattitaitoinen porukka.
Avoinna oleva sosiaalityöntekijän virka sijoittuu Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle, Nurmijärven toimipisteeseen. Työtilat sijaitsevat Nurmijärven virastotalolla Kirkonkylällä.
Olemme saaneet tiimiin uuden viran ja jatkossa tiimissä työskentelee kahdeksan sosiaalityöntekijää, kaksi sosiaaliohjaajaa ja lastensuojelun avohuollon esihenkilö. Lisäksi tiimin käytössä on Keusoten systeemisen perheterapeutin ja sihteerien työpanosta. Samassa toimipisteessä työskentelee myös osa Keusoten tehostetun- ja intensiivisen perhetyön lännen alueen perheohjaajista.
Sosiaalityöntekijä toimii lasten asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä, huolehtii lapsen ja perheen osallisuudesta, tekee verkostoyhteistyötä eri toimijoiden kanssa sekä osallistuu suhdeperustaiseen ja systeemiseen työskentelyyn. Työtehtäviin kuuluu avohuollon tukitoimien suunnittelu, toteutus ja arviointi yhdessä asiakkaan kanssa sekä sijoitusprosessit. Työ on kohtaavaa ja asiakasta kunnioittavaa muutostyötä. Avohuollon sosiaalityöntekijän asiakasmäärä on uuden viran myötä alle 30 lasta.
Tarjoamme sinulle perehdytystä tiimiltä ja esihenkilöltä
Työn tukena toimii kokeneet kollegat, säännölliset tapaamiset esihenkilön kanssa, lastensuojelun hallinnolliset kokoukset, alueellinen asiakasohjausryhmä, lastensuojelun moniammatillinen asiantuntijaryhmä ja mahdollisuus lakimiesten konsultaatioon.
Työhyvinvointi on meille tärkeää. Tarjoamme säännöllisen työnohjauksen.
Työtehtävissä on mahdollista käyttää työautoa, mutta oman auton käyttömahdollisuus helpottaa.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä monipuolisten ja haastavien työtehtävien parissa. Työ on suunnitelmallista lastensuojelutyötä, mutta pitää sisällään myös kiireellisiä työtehtäviä.
Tehtävään edellytettävä kelpoisuus
Kelpoisuusehtona tehtävään on sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) 7§ mukainen laillistet