Oletko kokenut taloushallinnon ammattilainen? Innostutko asiakaslähtöisestä kirjanpitotyöstä, jolla tuotat aitoa lisäarvoa asiakkaalle? Tule Talenomille taloushallinnon asiantuntijaksi!
Työ taloushallinnon asiantuntijana Talenomilla
Haemme nyt kokenutta taloushallinnon asiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen Talenomin Seinäjoen toimistolle. Tehtävässä vastaat oman asiakaslistasi kirjanpidosta, tilinpäätöksistä sekä kokonaisvaltaisesta asiakassuhteen hoidosta. Asiakaspalvelu ja konsultointi korostuvat työssäsi, sillä automatisoidut järjestelmät hoitavat osan rutiinitöistä, ja sinä pääset keskittymään haasteiden ratkaisuun tuottamaan siten lisäarvoa asiakkaille. Arvostamme KLT-tutkintoa tai kiinnostusta sen suorittamiseen.
Toimintatapamme on asiakaskeskeinen ja proaktiivinen. Olemme asiakkaalle kumppani, joka ymmärtää heidän liiketoimintansa ja auttaa menestymään. Tiimimme on erikoistunut arvopaperi- ja rahastotoimialaan, joten kokemus erityisesti sijoitusyhtiöiden kirjanpidosta katsotaan eduksi. Tehtävässä menestyt kuitenkin myös vahvalla kirjanpidon osaamisella ja aidolla kiinnostuksella sijoitusalaa kohtaan. Sijoittaminen voi olla sinulle tuttua esimerkiksi oman harrastuneisuuden kautta. Mitä paremmin tunnet asiakkaasi, sitä paremmin pystyt tarjoamaan heille oikea-aikaista tukea ja asiantuntijuutta ympäri vuoden.
Miksi valitsisit meidät?
Toimimme asiakkaidemme luotettavana talouden kumppanina. Monipuoliset työtehtävät ja kiinnostavat asiakkuudet luovat pohjan merkitykselliselle uralle kanssamme. Yhteishenki on meille voimavara, joka näkyy arjessamme joka päivä. Meillä jokainen saa olla oma itsensä, ja haasteet kohdataan yhdessä - usein naurun ja hyvän huumorin siivittämänä. Voit tutustua Seinäjoen toimistoomme tästä.
Opimme arjen tekemisestä, mutta tarjoamme myös konkreettisia mahdollisuuksia kasvattaa omaa asiantuntemusta. Meille henkilökohtainen kehitys on tärkeää ja tarjoammekin monenlaisia koulutuksia, joiden avulla voit viedä osaamisesi seuraavalle taso