Meitä mehiläisiä on jo 50 000 eikä kahta samanlaista. Yksi asia kuitenkin yhdistää meitä kaikkia - meillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.
Haemme Mehiläinen Kotipalveluihin henkilökohtaisia avustajia Hangon alueelle osa-aikaisiin ja keikkatyösuhteisiin.
Etsitkö työtä, jossa teet merkityksellistä työtä yhdessä ihmisten kanssa? Mehiläinen Kotipalveluissa henkilökohtaisena avustajana pääset tekemään kiireetöntä ja ihmisläheistä työtä, jossa asenne ratkaisee ja jokainen työpäivä tuntuu tärkeältä. Työnä tämä sopii erinomaisesti esimerkiksi opiskelijalle, välivuotta viettävälle tai sinulle, joka haluat kokeilla jotain aidosti merkityksellistä.
Haemme osa-aikaisia ja keikkatyöntekijöitä Hangon alueelle. Työaika painottuu pääasiassa arkipäivinä oleviin avustusvuoroihin, mutta jonkin verran on myös vuoroja iltaisin ja viikonloppuisin. Otamme huomioon työvuoroihin liittyvät toiveesi ja pyrimme aina löytämään avustuskohteet mahdollisimman hyvien kulkuyhteyksien päästä juuri sinulle.
Mitä henkilökohtaisen avustajan työ pitää sisällään?
Työtehtäviäsi ovat asiakkaan avustaminen arjen askareissa, kuten kodinhoidossa, kaupassa käymisessä ja harrastuksissa kodin ulkopuolella.
Asiakkaat tarvitsevat apua myös päivittäisissä toimissa kuten pukeutuminen, peseytyminen, ja ruokailu.
Meillä asiakkaat aidosti arvostavat työtäsi ja antavat positiivista palautetta päivittäin. Mehiläinen Kotipalveluiden suositteluindeksi (NPS) on 60 asteikolla -100 - +100.
Tutustu lisää työyhteisöömme Instagramissa ja Facebookissa @mehilainenkotipalvelut
Olemme jatkuvasti kehittyvä ja työntekijöitämme arvostava työnantaja. Hyvä esihenkilötyö on työntekijöiden viihtyvyyden avain ja olemme työnantajana sitoutuneet kouluttamaan esihenkilöitämme aktiivisesti. Työntekijämme pitävät meitä erittäin joustavana työnantajana ja pyrimme aina mahdollistamaan työn ja vapaa-ajan tasapainon. Isona työnantajana haluamme tarjota eri ammattiryhmille ammatillisia kasvumahdollis